Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 26.04.2017 Pykälä 32


Kaupunginvaltuusto

§ 111

12.12.2016

Kaupunginhallitus

§ 439

19.12.2016

Tekninen lautakunta

§ 32

26.04.2017

 

Valtuutettu Kari Outisen ym. valtuustoaloite jalkakäytävien talvikunnossapidosta

 

816/00.07.01/2016

 

Kaupunginvaltuusto 12.12.2016 § 111

 

Valtuutettu Kari Outinen luki ja jätti valtuuston kokouksessa seuraavan viiden valtuutetun allekirjoittaman aloitekirjelmän:

 

"Naantalissa on vuosikausia kiistelty jalkakäytävien talvikunnossapitoon liittyvistä vastuukysymyksistä. Käytännössä tämä on tarkoittanut, että lumen sataessa on kiinteistönomistajan mentävä kadulle auraamaan asuntonsa edessä oleva jalkakäytävä puhtaaksi. Kadun toisella puolella ja samaa jalkakäytävää käyttävän asukkaan ei tarvitse ottaa toimenpiteeseen muuta osaa, kuin katsoa suoritusta oman ikkunansa takaa. Samaan aikaan kaupungin oma lumenaurauskalusto on voinut mennä katua pitkin, mutta vastuukysymyksen vuoksi lunta on aurattu vasta seuraavassa risteyksessä. Naantalin alueella on toistasataa omakotikiinteistöä, jotka huolehtivat jalkakäytävien talvikunnossapidosta, ja huomattavasti suurempi osa, jotka kaupunki hoitaa. Tilanne ei missään määrin ole tasa-arvoinen eikä tarkoituksenmukainen.

 

Korostamme, että kysymys ei ole asian juridisesta käsittelystä vaan jalkakäytävien talvikunnossapidon tarkoituksenmukaisuudesta ja asukkaiden yhdenvertaisuudesta. Naantalin kaupunki on aiemmin katsonut ja myös KHO on päättynyt samalle kannalle, ettei jalkakäytävän hoitovelvollisuus aseta kiinteistöjä lain tarkoittamaan erityisen epätasa-arvoiseen asemaan ja siten Naantali on sälyttänyt jalkakäytävien hoitovelvollisuuden edelleen kiinteistöille. Kuntaliiton yleiskirjeessä 22/80/2005 kuitenkin todetaan kunnossapitotehtävien erityisen epätasapuolisena jakautumisena pidettävän ainakin sitä, kun pientaloalueella on jalkakäytävä vain alueen kokoojakadulla.

 

Naantali on aiemmin perustellut myös, ettei sen aurauskalusto ole yhteensopivaa mainittujen jalkakäytävien kanssa. Nämä perustelut eivät kuitenkaan vastaa toiminnan tarkoituksenmukaisuuteen, sillä samaan aikaan vastaavia jalkakäytäviä aurataan jopa samalla katuosuudella. Selvää on, ettei katuja ja jalkakäytäviä voi kaikkialla aurata samalla kalustolla, mutta sitä varten kaupungilla on tarkoituksenmukaista kalustoa olemassa.

 

Kunnossapitolain 8 §:n 1 momentin mukaan kunnalla on oikeus ottaa kokonaan tai osittain huolehtiakseen tontinomistajalle kunnossapitolain 4 §:n mukaan kuuluvista kunnossapitotehtävistä yhden tai useamman tontin osalta, kaikilla asemakaava-alueilla tai asemakaavan määrätyllä osalla. Useassa kunnassa näin on toimittu. Niiden mukaan kiinteistöveroa maksavien kansalaisten ei pitäisi talkoina huolehtia kaupungin omistuksessa olevien jalkakäytävien talvikunnossapidosta. Ikääntyvät ja vajaakuntoiset henkilöt eivät ole oikea taho huolehtimaan talvikunnossapidosta ja päivystämään kotonaan kulloinkin muuttuvan säätilanteen varalta.

 

Esimerkiksi Raaseporin yhdyskuntatekninen lautakunta päätti asiasta Tammisaaren ja Karjaan osalta vuonna 2012. Kaupunki perusteli ratkaisuaan, että jalkakäytävien talvikunnossapito ja hoitotaso, on tärkeää pitää yhtenäisenä ja oikea-aikaisena koko katuosuudella. Raaseporin tarkastuslautakunta oli vuoden 2011 arviointikertomuksessa ilmaissut huolensa kiinteistönomistajien tasavertaisuudesta ja esittänyt sen vuoksi, että kaupunki ottaisi hoitaakseen jalkakäytävien talvikunnossapidon.

 

Jyväskylän kaupunginvaltuusto päätti jo vuonna 2006 ottaa keskitetysti hoidettavakseen kaikkien jalkakäytävien talvihoidon asemakaava-alueella yleiseen käyttöön luovutettujen katualueiden osalta, eikä syntyviä kustannuksia peritty kiinteistöomistajilta. Päätöksenteon tueksi voidaan mallia ottaa myös Helsingistä, jossa yleisten töiden lautakunta päätti ottaa alueella Laakso-Meilahti-Ruskeasuo-Taka-Töölö katujen talvikunnossa- ja puhtaanapitotehtävät kaupungin huolehdittavaksi 1.10.2016 alkaen. Myös Tampere on ottanut hoitaakseen useiden pientalovaltaisten alueiden jalkakäytävien talvikunnossapidon.

 

Kouvolan kaupunki on jo vuosia huolehtinut jalkakäytävien talvikunnossapidosta, eikä juridisin perustein siirtänyt vastuuta kiinteistönomistajille. Tasavertaisuuden perusteella Kouvolan kaupungin tekninen lautakunta päätti vuonna 2015, että Kuusankosken ja Myllykosken alueella sijaitsevat jalkakäytävät otetaan myös kaupungin vastuulle.

 

Edellä mainitut kunnat ovat tiedostaneet sen tosiseikan, ettei ole tasavertaista asukkaita kohtaan, että muutamat kiinteistöt hoitavat koko kadun asukkaiden käyttämän jalkakäytävän talvikunnossapidon vain sillä perusteella, kummalla puolella tietä jalkakäytävä sattuu sijaitsemaan, ja samaan aikaan muualla kaupungissa kaupungin oma aurauskalusto on hoitanut vastaavat tehtävät.

 

Me allekirjoittaneet kaupunginvaltuutetut esitämme, että Naantali kohtelee kiinteistöjä tasa-arvoisesti, päivittää katu-alueiden kunnossapitoluokitukset ja huolehtii kaikkien jalkakäytävien talvikunnossapidosta tarkoituksenmukaisesti."

 

KAUPUNGINVALTUUSTO:

 

Valtuustoaloite merkittiin vastaanotetuksi.

Kaupunginhallitus 19.12.2016 § 439

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen ympäristövirastolle valmisteltavaksi ja mahdollisia toimenpiteitä varten.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

Tekninen lautakunta 26.04.2017 § 32

 

Yhdyskuntatekniikan päällikkö Mika Hirvi 18.4.2017:

 

Jalkakäytävien talvikunnossapidon ottamista kaupungille on käsitelty teknisessä lautakunnassa useasti ainakin seuraavissa kokouksissa.

 

- 27.1.2009 ja 27.1.2010 Ville Vuorion ym. kuntalaisaloite jalkakäytävän kunnossapidon ottamisesta kaupungille

 

- 23.11.2011 Omakotiyhdistysten kysely koskien jalkakäytävien kunnossapitoa

 

- 25.1.2012 oikaisuvaatimus tekninen lautakunnan päätöksestä 23.11.2012

 

- 23.5.2012 Kuntalaisaloite jalkakäytävien hoitovastuun siirtämisestä (Mattila, Liesegang-Koskinen ja Hartikainen)

 

- 3.10.2012 Oikaisuvaatimukset teknisen lautakunnan päätöksestä 23.5.2012

 

- 12.12.2012 Lausunto Turun hallinto-oikeudelle jalkakäytävien hoitovastuuta koskevasta valituksesta

 

- 14.8.2013 Selitys Korkeimmalle hallinto-oikeudelle koskien Veikko Mattilan valitusta kaupungin katujen kunnossapitoon liittyvän aloitteen käsittelystä

 

- 21.5.2014 Valtuutettu Ville Vuorion ym. valtuustoaloite katujen ja yleisten alueiden kunnossapidosta pientalovaltaisella alueella

 

- 21.5.2014 Korkeimman hallinto-oikeuden päätös Veikko Mattilan valituksesta. Korkein hallinto-oikeus on antanut ratkaisun asiassa 21.5.2014 ja pitänyt Turun hallinto-oikeuden päätöksen voimassa.

 

TEKNINEN JOHTAJA:

 

Tekninen lautakunta toteaa, että Kari Outisen valtuustoaloitteessa jalkakäytävien talvikunnossapidosta ei ole tullut esille asioita, joiden perusteella olisi tarpeen muuttaa nykyistä toimintatapaa ja päätyä erilaisen ratkaisuun kuin tekninen lautakunta on aikaisemmin päättänyt.

 

Tekninen lautakunta lähettää asian edelleen käsiteltäväksi kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle.

 

TEKNINEN LAUTAKUNTA:

 

Teknisen johtajan ehdotus hyväksyttiin.