Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koulutuslautakunta
Pöytäkirja 07.03.2017 Pykälä 17


Koulutuslautakunta

§ 17

07.03.2017

 

Tarja Leppämäen tutkimuslupa-anomus

 

77/12.00.06/2017

 

Koulutuslautakunta 07.03.2017 § 17

 

Talouspäällikkö Timo Saario

 

Tarja Leppämäki suorittaa proseminaarikurssia kasvatustieteiden aineopinnoissa Turun avoimessa yliopistossa. Opintoihin liittyy pienen tutkimuksen tekeminen, johon hän hakee tutkimuslupaa. Tutkimus tehdään kolmessa eri päiväkodissa, kolmella eri paikkakunnalla. Naantalista kohteeksi valikoitua Karvetin päiväkoti.

 

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää päivähoidossa olevien 3-4-vuotiaiden päiväkodin ulkopuolista ohjattua harrastamista. Tutkimus pureutuu lasten vanhempien mielipiteeseen; miksi pienen lapsen on hyvä harrastaa tai miksi pieni lapsi ei vielä vanhempien mielestä tarvitse ohjattua harrastusta. Tutkimus suoritetaan kyselytutkimuksena, jonka lasten vanhemmat täyttävät. Tutkimuksessa tullaan mainitsemaan tutkimuskyselyiden keräyspaikat.

 

Tutkija sitoutuu noudattamaan voimassaolevia tutkimusaineiston säilyttämiseen ja tietosuojalainsäädäntöön liittyviä ohjeita. Tutkimuksen ohjaajana toimii Kristiina Ojala Turun yliopiston kasvatustieteiden laitokselta.

 

Varhaiskasvatuksen johtaja Anne Järvinen puoltaa tutkimusluvan myöntämistä.

 

SIVISTYSTOIMENJOHTAJA:

 

Koulutuslautakunta päättää antaa luvan Tarja Leppämäelle yllä kuvatun tutkimuksen tekemiseen Karvetin päiväkodissa.

 

KOULUTUSLAUTAKUNTA:

 

Sivistystoimenjohtajan ehdotus hyväksyttiin.