Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koulutuslautakunta
Pöytäkirja 31.01.2017 Pykälä 8


Koulutuslautakunta

§ 8

31.01.2017

 

Valtionosuuspäätökset

 

716/02.04.03.00/2015, 123/02.04.03.00/2013

 

Koulutuslautakunta 31.01.2017 § 8

 

Talouspäällikkö Timo Saario

 

Perusopetuslaissa tarkoitetun aamu- ja iltapäivätoiminnan vuoden 2016 ohjaustuntien laskennallista määrää koskeva oikaisu

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö on 15.12.2016 opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) 49 §:n nojalla vahvistanut rahoituksen laskemisessa käytettävien ohjausruntien laskennalliset määrät toimintaa järjestäville kunnille. Ohjaustunteja on jaettu lisää 26 906 tuntia kuntien ilmoittamien tuntimäärien suhteessa.

 

Naantalin kaupungin ohjaustuntimäärä on 15 456, mikä vastaa kaupungin ilmoittamaa tuntimäärää. Aamu- ja iltapäivätoiminnan valtionrahoitus Naantalin kaupungille kasvoi 1 823 euroa.

 

Päätös vuodelle 2016 kunnille opetus- ja kulttuuritointa varten myönnetyn rahoituksen tarkistamisesta

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö on 30.12.2016 opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) 50 §:n ja 57 §:n 3 momentin sekä vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998) 16 §:n nojalla tarkistanut kunnille myönnetyn valtionosuuden vuoden 2016 keskimääräisen oppilas- ja opiskelijamäärän mukaiseksi.

 

Päätös vastaa kaupungin ilmoittamia oppilas- ja opiskelijamääriä. Naantalin kaupungin rahoitusosuus opetus- ja kulttuuritoimen rahoitusjärjestelmään kasvoi aiemmasta päätöksestä 27 595 euroa.

 

Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslain (1705/2009) 29 §:n mukaiset perusopetuksen yksikköhinnat vuonna 2017

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö on 30.12.2016 opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) 29 §:n nojalla päättänyt määrätä perusopetuksen vuoden 2017 yksikköhinnat seuraavasti:

 

 

Rahoituslain mukainen toiminta

Kerroin

Yksikköhinta €

-

lisäopetus

1,26

8 034,15

-

pidennetty oppivelvollisuus, 5-v. esiopetus

1,41

8 990,60

-

pidennetty oppivelvollisuus, vaikeimmin kehitysvammaiset

4,76

30 351,24

-

pidennetty oppivelvollisuus, muu vammaisopetus

2,97

18 937,64

-

maahanmuuttajien valmistava opetus, €/läsnäolokuukausi

0,186

1 185,99

-

joustavan perusopetuksen lisä

 

3 100,00

 

Päätös vuodelle 2017 kunnille opetus- ja kulttuuritointa varten myönnettävästä rahoituksesta

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö on 30.12.2016 opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) 57 §:n ja vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998) 16 §:n nojalla päättänyt kunnille vuodeksi 2017 myönnettävästä valtionosuudesta syksyn 2016 oppilas- ja opiskelijamäärien pohjalta.

 

Naantalin kaupungin rahoitusosuus opetus- ja kulttuuritoimen rahoitusjärjestelmään on vuonna 2017 yhteensä 950 569 euroa. Lopullinen rahoitusosuus tarkistetaan todellista keskimääräistä oppilas- ja opiskelijamäärää vastaavaksi.

 

SIVISTYSTOIMENJOHTAJA:

 

Koulutuslautakunta merkitsee opetus- ja kulttuuriministeriön valtionosuuspäätökset tiedoksi ja tyytyy niihin.

 

KOULUTUSLAUTAKUNTA:

 

Sivistystoimenjohtajan ehdotus hyväksyttiin.