Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koulutuslautakunta
Pöytäkirja 31.01.2017 Pykälä 6


Koulutuslautakunta

§ 6

31.01.2017

 

Valtionavustushakemuksia koskevat päätökset

 

716/02.04.03.00/2016

 

Koulutuslautakunta 31.01.2017 § 6

 

Talouspäällikkö Timo Saario

 

Tutoropettajien koulutus

 

Valtion erityisavustus on tarkoitettu uuden pedagogiikan, uusien oppimisympäristöjen ja uusien opetusuunnitelman perusteiden mukaiseen kehittämis- ja koulutustoimintaan.

 

Opetushallitus on myöntänyt avustusta hankkeelle 7 800 euroa. Hankkeelle hyväksytyt kokonaisnettomenot ovat yhteensä 9 750 euroa. Anottu avustus oli 26 000 euroa.

 

Tutoropettajien toiminta

 

Valtion erityisavustus on tarkoitettu uuden pedagogiikan, uusien oppimisympäristöjen ja uusien opetusuunnitelman perusteiden mukaiseen kehittämis- ja koulutustoimintaan.

 

Opetushallitus on myöntänyt avustusta hankkeelle 21 000 euroa. Hankkeelle hyväksytyt kokonaisnettomenot ovat yhteensä 26 250 euroa. Anottu avustus oli 76 800 euroa.

 

Talousarvion 2017 täytäntöönpanomääräysten mukaan toimielin saa ilman kaupunginvaltuuston erillistä päätöstä ylittää valtuuston hyväksymän määrärahan uusia tuloja vastaavalla määrällä, mikäli samanaikaisesti toteutuvat kaikki seuraavat edellytykset:

 

-

tulot ovat valtionosuuksia, EU-rahoitusta tai niihin verrattavaan ulkopuoliseen tilaukseen perustuvia tuloja

-

menon lisäys tulee täysin katetuksi tulojen lisäyksellä ja tulon kertyminenon varmaa

-

ylittyvillä tuloilla ja menoilla on suora, perusteltu syy-yhteys

-

toimintaan mahdollisesti tarvittava omarahoitusosa voidaan osoittaa toimielimen talousarviosta ja se tulee katettua edellä mainitulla tulolla.

 

Valtion myöntämät erityisavustukset täyttävät edellä todetut ehdot.

 

SIVISTYSTOIMENJOHTAJA:

 

Koulutuslautakunta päätää tyytyä opetushallituksen päätöksiin.

 

Koulutuslautakunta päättää muuttaa vuoden 2017 talousarviotaan seuraavasti ja ilmoittaa siitä kaupunginhallitukselle:

 

Tehtävälue

Nykyinen mr €

Muutos €

Uusi mr €

Perusopetus

- tulot

- menot

 

400 000

15 396 076

 

+ 28 800

+ 28 800

 

428 800

15 424 876

 

Hankkeita varten perustettavien tulosyksiköiden vastuuhenkilönä toimii johtava rehtori Kimmo Kuusimäki.

 

KOULUTUSLAUTAKUNTA:

 

Sivistystoimenjohtajan ehdotus hyväksyttiin.