Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 01.02.2017 Pykälä 4


Tekninen lautakunta

§ 4

01.02.2017

 

Korvausvaatimus vahinkotapahtumasta Viestitiellä

 

28/03.02.01/2017

 

Tekninen lautakunta 01.02.2017 § 4

 

Yhdyskuntatekniikan päällikkö Mika Hirvi 24.1.2017:

 

Pekka Kuivila on lähettänyt korvausvaatimuksen 2.1.2017 klo 8.32 tapahtuneesta autonsa vaurioitumisesta törmättyään irtokiveen Viestititiellä voimalaitoksen työmaan kohdalla. Vahingonkorvausvaatimus on toimitettu Ely-keskukselle, joka on ohjannut sen Naantalin kaupungille. Viestitie on Naantalin kaupungin ylläpitämä väylä.

 

Vahinkotapahtuman kuvauksen mukaan Kuivila ajoi keskellä ajoväylää sijainneen ison kivenlohkareen yli. Kuivila pysähtyi ja ei havainnut ajoneuvossa vauriota, joten jatkoi ajamista. Salossa, kotipihaansa ajettaessa, öljypaineen merkkivalo syttyi ja hän totesi auton öljypohjan vaurioituneen.

 

Oheismateriaalina on korvaushakemus ja korvausvaatimus 500 euroa vahinkotapahtumasta. Korvausvaatimuksen suuruutta ei ole yksilöity korjauslaskuin tai muilla tositteilla.

 

OHEISMATERIAALI: Korvaushakemus sekä valokuvat

 

Vakuutusyhtiö ei ota vahinkotapahtumaa käsiteltäväksi, koska korvausvaatimus ei ylitä 1 000 euron omavastuuosuutta.

 

Kadun ylläpitäjän velvollisuutena on pitää katu liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa.

Tiehallinnon ohjeessa kunnossapitovahingot maanteillä (22/2007) on käsitelty tienpitäjän vastuuta vahinkotapahtumissa.

 

Ohjeessa on todettu mm. "joka tahallisesti tai tuottamuksellisesti aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen. Tuottamuksellisuus tarkoittaa sitä, että vahinko on aiheutunut huolimattomuudella tai laiminlyönnillä." Vahingonkorvauslain tuottamusperiaatteesta johtuen pelkkä tien huono kunto ei vielä aikaansaa vastuuta tienpitäjälle, vaan lisäedellytyksenä on, että tienhoito on tehty virheellisesti tai huolimattomasti tai jotain tavanomaiseen tienhoitoon kuuluvia tehtäviä on kokonaan tai osittain jätetty tekemättä.

 

Katujen kunnossapitoluokituksessa Viestitie on määritelty pääkaduksi. Nopeusrajoitus osuudella on 50 km/h. Viestitie on tehostetun talvikunnossapidon alaisena joten kadun kunto tarkistetaan talvikaudella aamuisin ja havaitut puutteet korjataan välittömästi.

 

Tieliikennelain mukaan jokaisen tienkäyttäjän tulee poistaa havaitsemansa este tai mikäli poistaminen ei ole mahdollista, tulee este merkitä ja ilmoittaa asiasta poliisille. Vahinkotapahtuman kohteena olleesta lohkareesta ei yhdyskuntateknisellä osastolla ollut tietoa, eikä siitä myöskään ollut kaupungille ilmoitettu ennen vahinkotapahtumaa.

 

Hallintosäännön 6 § kohdan 2.2. mukaan kukin lautakunta päättää toimialallaan vahingonkorvauksen myöntämisestä tapauksissa, joissa kaupunki on korvausvelvollinen tai joissa se voidaan katsoa korvausvelvolliseksi taikka epääminen tapauksissa, kun kaupunkiin on kohdistettu perusteettomaksi katsottava korvausvaatimus, jollei korvaus ylitä kaupunginhallituksen vahvistamaa enimmäismäärää. Kaupunginhallituksen vahvistama hallintosäännön 6 §:n kohdan 2.2 tarkoittaman korvausvaatimuksen enimmäismäärä on 5 000 euroa.

 

Nyt kysymyksessä olevan vahinkotapahtumaan liittyvä korvausvaatimus alittaa em. enimmäismäärän, joten asian ratkaisee tekninen lautakunta.

 

Kaupunginlakimies Turo Järvinen on tutustunut vahinkotapahtuman käsittelyyn ja puoltaa esittelijän päätösehdotusta.

 

TEKNINEN JOHTAJA:

 

Tekninen lautakunta hylkää Pekka Kuivilan korvausvaatimuksen, koska toimitettujen asiakirjojen perusteella ja yhdyskuntatekniikan päällikön selvityksen perusteella ei voida osoittaa vahingon aiheutuneen kaupungin tuottamuksesta tai laiminlyönnistä.

 

TEKNINEN LAUTAKUNTA:

 

Teknisen johtajan ehdotus hyväksyttiin.