Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 30.01.2017 Pykälä 14


Kaupunginvaltuusto

§ 14

30.01.2017

 

Valtuutettu Vilhelm Junnilan ym. valtuustoaloite telttailualueesta, talviuintikeskuksesta ja melontareitistä

 

73/00.07.01/2017

 

Kaupunginvaltuusto 30.01.2017 § 14

 

Valtuutettu Vilhelm Junnila luki ja jätti valtuuston kokouksessa seuraavan seitsemän valtuutetun allekirjoittaman aloitekirjelmän:

 

"Manner-Naantalin osayleiskaavan tultua kaupunginvaltuuston hyväksymäksi haluamme välittömästi ryhtyä jalostamaan siihen liittyviä vapaa-ajantoimintoja. Kaavassa on uutena asiana esimerkiksi Jakoluotoon ja Hiippaan osoitettava kävelysiltayhteys, mutta alueellamme on myös muita toimintoja ja mahdollisuuksia, joita yleiskaava ei tarkemmin ohjaa.

 

Me allekirjoittaneet kaupunginvaltuutetut esitämme selvitettäväksi seuraavaa kolmea asiaa parantamaan asukkaiden harrastusmahdollisuuksia ja samalla tukemaan kaupunkimme matkailutoimintoja.

 

1) Kävelysillan aikanaan saavuttaessa Jakoluodon osoitetaan saareen telttailualue tukemaan monimuotoista ja kestävää matkailua. Etäisyys vanhaankaupunkiin ja merellinen sijainti korostaisi kaupunkimme imagoa ja matkailullisia mahdollisuuksia. Esitämme hanketta selvitettäväksi ja sen huomioimista tulevissa taloussuunnitelmissa.

 

2) Naantalissa on kohtuulliset talviuintimahdollisuudet, mutta Nunnalahteen tai Taimon rantaan sopisi talviuintikeskus, joka käsittäisi saunatilat ja kioskitoimintaa. Esimerkiksi Perttelin Varvojärvellä vastaavaa toimintaa hoitaa toimintaa tukeva yhteisö. Naantalissa asiaa voisi yhteistyössä selvittää esimerkiksi Naantalin Löylyn kanssa. Esitämme selvitettäväksi talviuintikeskuksen tarkoituksenmukaisuutta, paikkaa, kustannuksia ja mahdollisia yhteistyötahoja.

 

3) Naantalin ja Maskun rajalla sijaitsee 2,5 km pitkä Vaarjoki, joka laskee Luikkionlahteen. Alue muodostaa arvokkaan maisemakokonaisuuden. Jokea voi meloa, mutta se on monilta osin puutteellisen hoidon vuoksi kasvanut jopa täysin umpeen. Sen kunnostaminen ei kuitenkaan vaatisi suuria panostuksia, vaan lähinnä kaislojen niittaa. Esitämme, että tutkitaan joen alajuoksun sopivuutta ja kunnostusmahdollisuuksia melontareitiksi, ja mahdollisuuksia levähdyspalkan rakentamiseen esimerkiksi Hakapellon hautausmaan läheisyyteen."

 

KAUPUNGINVALTUUSTO:

 

Valtuustoaloite merkittiin vastaanotetuksi.