Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 30.01.2017 Pykälä 12


Kaupunginvaltuusto

§ 86

17.10.2016

Kaupunginhallitus

§ 343

24.10.2016

Sosiaali- ja terveyslautakunta

§ 90

19.12.2016

Kaupunginhallitus

§ 18

16.01.2017

Kaupunginvaltuusto

§ 12

30.01.2017

 

Valtuutettu Vilhelm Junnilan ym. valtuustoaloite sotiemme veteraanien huomioimisesta juhlavuonna 2017

 

678/00.07.01/2016

 

Kaupunginvaltuusto 17.10.2016 § 86

 

Valtuutettu Vilhelm Junnila luki ja jätti valtuuston kokouksessa seuraavan 25 valtuutetun allekirjoittaman aloitekirjelmän:

 

"Sotiemme veteraaneja on tällä hetkellä elossa noin 20 000, joiden keski-ikä on 92 vuotta. Itsenäisen Suomen täyttäessä ensi vuonna 100 vuotta ohjaa hallitus sotaveteraanien kotipalveluihin 30 miljoonan euron lisämäärärahan.

 

Kotipalvelun kasvava osuus on naantalilaisille veteraaneille tervetullut, koska yhä useamman veteraanin voimavarat eivät enää riitä pitkiin laitoskuntoutusten jaksoihin. Sotaveteraanien puolisot ja lesket ovat vielä heikommassa asemassa, koska he usein jäävät kuntoutusmäärärahan ja kotipalvelurahan ulkopuolelle. Määrärahojen käyttöä pitäisi joustavoittaa, jossa kunnalla on suuri rooli. Juhlavuonna kokonaisuutta pitäisi tarkastella veteraanien tarpeiden mukaisesti. Esimerkiksi kuntoutusta voisi tuottaa lyhyempinä sarjoina kahden viikon jakson sijaan.

 

Naantalissa sotainvalidit, joiden haitta-aste on 15 % tai enemmän, saavat siivouspalvelun maksutta kaupungin hyväksymältä yksityiseltä palveluntuottajalta. Muut sotainvalidit ja sotaveteraanit ja heidän puolisonsa ja leskensä saavat rajoitetumpaa ja maksullista siivouspalvelua avustajatoiminnan kautta. Naantali myöntää maksullisia palveluseteleitä esimerkiksi ikkunanpesuun. Valtaosa veteraaneista tulee kuitenkin hyvin vähällä toimeen. Heidän puolisoistaan ja leskistään enemmistö elää ainoastaan takuueläkkeellä.

 

Avustajatoiminnan tavoitteena on ylläpitää heidän voimavarojaan ja toimintakykyään. Apua saadaan siivouksen lisäksi muissa arkisissa askareissa, kuten ruoanlaitossa, asioinnissa, ulkoilussa ja kodinhoidollisissa tehtävissä. Muiden askareiden parissa aikaa jää sosiaaliselle ja henkiselle tuelle kuitenkin vähemmän. Jos kaikki siivouspalvelut tuotettaisiin kotipalvelun palvelusetelin avulla, jäisi avustajatoiminnalla aikaa muihin askareisiin, keskusteluun ja sosiaaliseen kanssakäymiseen. Yhä useampi veteraani toivoo seuraa elämän eri vaiheissa, kotonaan ja kävelyretkillään.

 

Edellä olevan perusteella me allekirjoittaneet esitämme, että Naantali joustavoittaa käytäntöjään veteraanien tarpeiden mukaisesti, selvittää mahdollisuudet tarjota juhlavuonna kaikille naantalilaisille sotainvalideille, sotaveteraaneille ja heidän puolisolle tai leskelle maksuttoman palvelusetelin siivouspalvelun järjestämiseen ja toteutuessa suuntaa vapautuvia resursseja sosiaaliseen ja henkiseen tukeen."

 

KAUPUNGINVALTUUSTO:

 

Valtuustoaloite merkittiin vastaanotetuksi.

Kaupunginhallitus 24.10.2016 § 343

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen sosiaali- ja terveysviraston sekä vanhusneuvoston valmisteltavaksi ja mahdollisia toimenpiteitä varten.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

Sosiaali- ja terveyslautakunta 19.12.2016 § 90

 

Ylilääkäri Kristian Kallio

Vt. talouspäällikkö Airi Laurila

 

Naantalissa on tällä hetkellä rintamatunnuksen omaavia sotaveteraaneja ja sotainvalideja yhteensä 44. Veteraanien leskiä ja puolisoita on yhteensä noin 80.

 

Valtio korvaa ensi vuonna 10 % haitta-asteen omaaville sotainvalideille järjestetyt palvelut täysimääräisesti kunnalle.Vilhelm Junnilan valtuustoaloite koskee näin ollen sotaveteraaneja sekä heidän puolisoja ja leskiä.

 

Sotainvalidien palvelut tällä hetkellä:

Naantalilaiset sotainvalidit, joiden haitta-aste on 15 % tai enemmän (vuonna 2017 10% tai enemmän) saavat tarvitsemansa palvelut maksuttomina ilman omavastuuosuutta. Tarjottuja palveluita ovat tukipalvelut (mm.turvapalvelut, siivouspalvelut, kuljetuspalvelu, pesulapalvelut, ateriapalvelu) ja kotihoidon palvelut. Jos sotainvalidilla on omaishoitaja, korvataan omaishoidontuki valtiokonttorin taholta.

 

Sotaveteraanien palvelut:

Sotaveteraaneille valtiokonttori ohjaa valtion budjettivaroista kuntiin kuntoutus- ja avopalvelujen järjestämistä varten vuonna 2017 yhteensä 41,3 miljoonaa euroa. Määrärahaa on Suomen juhlavuodeksi lisätty 20 miljoonaa euroa, määräraha on tarkoitettu kunnallisten avopalvelujen, tuetun kotikuntoutuksen ja monipuolisten kuntoutuspalvelujen järjestämiseen. Veteraanien lesket ja puolisot eivät edelleenkään kuulu määrärahan piiriin.

 

Kaikille valtiokonttorin tunnuksen omaaville naantalilaisille veteraaneille on lähetetty/lähetetään kotiin kirje, joka sisältää veteraanikuntoutuksen hakulomakkeen ja kotiin vietävien avopalvelujen hakulomakkeen. Niille valtiokonttorin tunnuksen omaaville veteraaneille, jotka eivät ole hoito- ja vanhuspalveluiden asiakkaita, on kirje lähetetty jo viikolla 41. Heille tehdään hyvinvointia edistävien kotikäyntien yhteydessä palvelutarpeen kartoitus ja heitä avustetaan lomakkeiden täytössä.

 

Oheismateriaali

  • veteraaneille lähetetty kirje ja hakulomakkeet

 

Kotona asuville valtiokonttorin veteraanitunnuksen omaaville veteraaneille, jotka ovat hoito- ja vanhuspalveluiden asiakkaita, tehdään henkilökohtainen kotikäynti sairaanhoitajan/lähihoitajan/avohuollonohjaajan toimesta palvelutarpeen kartoitusta varten. Aurinkosäätiön palvelutalon johtaja huolehtii tiedon välittämisestä yksikössä asuville veteraaneille. Palvelutarpeen kartoitusten perusteella suunnitellaan tarjottavat palvelut vuodelle 2017.

 

Naantalin kaupunki on tukenut sotaveteraanien ja sotainvalidien avustajatoimintaa 45 000 eurolla jo vuosien ajan. Summa on sama vielä vuonna 2017. Tämä avustajatoiminta on tarkoitettu sotainvalideille ja veteraaneille sekä heidän puolisoilleen ja leskilleen. Avustajatoiminta on tarkoitettu kotitöissä auttamisen lisäksi myös sosiaalisen kanssakäymiseen. Naantalin alueella on ollut kolme avustajaa vuonna 2016 ja käyntejä (1 käynti =2,5 h) on ollut keskimäärin 73 kpl/kuukausi ( leskien ja puolisoiden osuus käynneistä on ollut keskimäärin 58 kpl/kk). Naantalin kaupungin myöntämä tuki on mahdollistanut alhaisen (10 €) käyntihinnan.

 

Naantalin Seudun Sotaveteraanien ja Sotainvalidien Veljesliiton Naantalin seudun osaston kanssa on käyty neuvotteluja vuoden 2017 avustustoiminnan kohdistamisesta asiakkaiden tarpeiden mukaisiin palveluihin.

Koska valtiolta saadaan määrärahaa kaikkiin veteraanien tukipalveluihin, voidaan Naantalin kotihoidon tukipalveluihin budjetoitua määrärahaa kohdistaa laajemmin muille tukea tarvitseville naantalilaisille, myös veteraanien puolisoille ja leskille mm. siivouspalvelun järjestämiseen.

 

Näin ollen ensi vuodelle budjetoitu sotaveteraaniavustus 45 000 € riittää mahdollistamaan aloitteessa esitetyt tavoitteet.

 

PERUSTURVAJOHTAJA:

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta antaa kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle oheisen vastauksen Vilhelm Junnilan ym. valtuustoaloitteeseen.

 

SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA:

 

Perusturvajohtajan ehdotus hyväksyttiin.

Kaupunginhallitus 16.01.2017 § 18

 

Naantalin vanhusneuvosto on käsitellyt valtuustoaloitetta kokouksessaan 30.11.2016. Vanhusneuvosto kannattaa esitettyä aloitetta ja toteaa, että sotaveteraanit ja sotainvalidit läheisineen ansaitsevat tukea arjessa selviytymiseen. Monille avun hakemiseen on kynnys korkealla. Suomen 100-vuotisjuhlavuosi on hyvä ajankohta toteuttaa esitetty maksuttomien palveluseteleiden jakelu ja lisätä palveluja vapautuvien resurssien voimin.

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus

 

  • merkitsee sosiaali- ja terveyslautakunnan sekä vanhusneuvoston valtuutettu Vilhelm Junnilan ym. aloitteeseen antaman selvityksen tiedokseen ja saattaa ne valtuuston tietoon

 

  • ehdottaa valtuustolle, että valtuutettu Vilhelm Junnilan ym. aloite merkitään loppuun käsitellyksi.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

Kaupunginvaltuusto 30.01.2017 § 12

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginvaltuusto merkitsee sosiaali- ja terveyslautakunnan sekä vanhusneuvoston valtuutettu Vilhelm Junnilan ym. aloitteeseen antaman selvityksen tiedokseen.

 

Valtuutettu Vilhelm Junnilan ym. aloite merkitään loppuun käsitellyksi.

 

KAUPUNGINVALTUUSTO:

 

Kaupunginhallituksen ehdotus hyväksyttiin.