Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 09.05.2023/Pykälä 26


 

Nuoriso- ja liikuntayhdistysten toiminta-avustukset

 

Hyvinvointilautakunta 09.05.2023 § 26      

37/02.05.01.02/2023    

 

 

 

Valmistelija Liikuntapalvelupäällikkö Maija Puolakanaho

 

Hyvinvointilautakunnan toiminta-avustukset nuoriso- ja liikuntayhdistyksille ovat olleet haettavana 31.3.2023 klo 15.00 mennessä.

Toiminta-avustuksella tuetaan liikunta- ja nuorisoyhdistysten vuotuista toimintaa. Toiminta-avustuksen myöntämisperusteet pohjautuvat liikuntalakiin ja nuorisolakiin.  Liikuntalain osalta myöntämisperusteet painottuvat eri väestö -ja ikäryhmien liikuttamiseen sekä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen ja ylläpitämiseen monipuolisilla harrastusmahdollisuuksilla sekä lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen edistämiseen.  Nuorisolain osalta myöntämisperusteet painottuvat nuorten harrastusmahdollisuuksien monipuolisuuteen, nuorten kasvun ja kehityksen tukemiseen sekä osallistamisen ja yhteisöllisyyden lisäämiseen.

Avustusta jaetaan yhdistyksen järjestämään ohjattuun toimintaan osallistuvien määrän perusteella.  Osallistujat pisteytetään ikään perustuvilla painokertoimilla:

. lapset (0-12) = 2 pistettä

. nuoret (13-19) = 3 pistettä

. aikuiset (20-) = 1 piste

. erityisryhmä = 4 pistettä

 

Avustusmäärä jaetaan kaikkien avustusta hakevien yhdistysten yhteenlasketulla pistemäärällä, jolloin saadaan euromääräinen arvo yhdelle pisteelle.  Jokaisen seuran avustussumma määräytyy kertomalla yhdistyksen pisteet euromääräisellä arvolla.

Kirjauksen toimintapäiväkirjaan voi tehdä säännöllisestä ohjatusta toiminnasta tai yksittäisestä, satunnaisesta tapahtumasta.  Kirjauksia voi olla max 2/viikko.

 

Määräaikaan mennessä jätettiin 17 hakemusta.

 

Toiminta-avustuksiin varattu määräraha on 148 880 €.

Nuoriso- ja liikuntayhdistysten toiminta-avustusten yhteenlasketut pisteet ovat 245 157 sisältää sekä joukkuekohtaiset pisteet että tapahtumien pisteet).  Yhden pisteen arvo on 0,61 €.

 

Avustusanomuksista laadittu yhdistelmä on tallennettu sähköiseen kokoushallintaan.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Yhdistys, eurot

Naantalin 4H-yhdistys ry 603,64
Merimaskun Reimarit ry 1 244,33
Naantalin Siniset ry 2 681,77
Rymättylän Märssyvahdit ry 1 597,77
Armonlaakson Vaeltajat ry 213,76
Aurinko Golf ry 3 510,10
Liikuntaseura Naantali ry 3 543,50
Merimaskun Ahto ry 3 278,73
Naantalin Löyly ry 8 359,88
Naantalin Taekwondo ry 1 159,91
Naantalin Tennis-Poka ry 480,36
Naantalin Koripalloilijat ry 7 861,30
Naantalin Voimistelijat ry 25 825,37
Rymättylän Soihtu ry 4 036,01
Salibandy Naantali ry 16 539,39
VG-62 ry 67 765,64
Naantalin Vanhemmat ry 178,54

Yhteensä 148 880 euroa.

 

Päätös Hyväksyttiin ehdotuksen mukaan.

Kaupunginhallituksen edustaja Leena Haanpää poistui kokouksesta esteellisenä tämän pykälän käsittelyn ajaksi.
Esteellisyyden peruste: Haanpää on Liikuntaseura Naantali ry:n perustajajäsen (hallintolaki 28.1 § 5 Yhteisöjäävi).