Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 23.11.2022/Pykälä 124


 

Valtuutettu Sirpa Hagsbergin ym. valtuustoaloite Luonnonmaan tunnelin varustamisesta tervetulokyltein

 

Kaupunginvaltuusto 06.06.2022 § 179     

    

 

 

 

Valtuutettu Sirpa Hagsberg luki ja jätti valtuuston kokouksessa seuraavan 9 valtuutetun allekirjoittaman valtuustoaloitteen:

 

"Kuparivuoren tunnelin molempiin päihin on rakennettu poikittainen turvapylväs, joka estää liian korkean ajoneuvon ajon tunneliin. Turvallisuus on tietysti tärkeintä. Kokonaisuus on kuitenkin toteutettu siten, että se on luotaantyöntävä, jopa hieman pelottava ainakin. Viime valtuustossa tehtiin aloite koskien mm. LED-taulua mainontaan Naantalissa.

 

Me aloitteen tekijät esitämme, että tähän samaan kokonaisuuteen suunniteltaisiin, miten tunneliin ajava tuntee olevansa tervetullut esimerkiksi Luonnonmaalle tai samalla jopa saaristoon. Se voitaisiin toteuttaa tunnelin suulle kaaren yläpuolelle tai sivulle kaunein kyltein."

 

Päätös Valtuustoaloite merkittiin vastaanotetuksi.

  

 

Kaupunginhallitus 13.06.2022 § 195     

    

 

 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen teknisten palveluiden valmisteltavaksi. Aloitteen vastuuvalmistelijaksi nimetään yhdyskuntatekniikan päällikkö Mika Hirvi.

Valtuustoaloitteen käsittelyprosessi saa kestää korkeintaan yhden vuoden aloitteen jättämisestä lukien.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

  

 

Tekninen lautakunta 23.11.2022 § 124      

726/00.01.02.03/2022    

 

 

 

Valmistelija Yhdyskuntatekniikan päällikkö Mika Hirvi 8.11.2022

 

Kuparivuoren tunneli on osa maatietä M189, jonka ylläpidosta vastaa ELY-keskus. Kuparivuoren tunneliin on lisätty liikenteenohjauslaitteita viime vuosina kuten tunnelin korkeusvaroittimet, korkeusrajoittimet, kameravalvonta sekä liikennevalo-ohjaus. Liikenteenohjauslaitteita operoi etäyhteydellä tieliikennekeskus.

 

ELY-keskus on antanut oheisen kannanoton Hagsbergin valtuustoaloitteeseen koskien tunnelin ympäristöön sijoitettavia kylttejä.

 

"Kävimme keskustelua VARELYssä asiasta tunnelin hallinnoijan kanssa. Kantamme asiaan on kielteinen. Liikenneturvallisuussyistä tunnelin läheisyyteen ei saa asentaa mitään ylimääräisiä laitteita tai kylttejä. Ne kiinnittäisivät autoilijan huomion epäoleelliseen ja pois liikenteen tarkkailusta mm. liikennevalot saattaisivat jäädä huomaamatta. "

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää antaa kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle selostusosan mukaisen vastauksen valtuutettu Sirpa Hagsbergin ym. valtuustoaloitteeseen koskien Luonnonmaan tunnelin varustamista tervetulokyltein.

 

Päätös Teknisen johtajan päätösehdotus hyväksyttiin.