Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 23.11.2022/Pykälä 122



 

Naantalin raiteisto- ja matkustajalaituriselvitys sekä sopimus ratasuunnitelman laatimisesta Naantalin liikennepaikalle Väyläviraston kanssa

 

Tekninen lautakunta 23.11.2022 § 122      

1189/00.04.02/2022    

 

 

 

Valmistelija Yhdyskuntatekniikan päällikkö Mika Hirvi 14.11.2022

 

Väylävirasto aloitti huhtikuussa 2022 ratasuunnitelman laatimisen Raisio-Naantali raiteelle, jonka tavoitteena poistaa tasoristeyksiä rataosalta sekä perusparantaa ja sähköistää rata.  Raisio - Naantalin radan peruskorjaus ja sähköistys sisältyy Väyläviraston investointiohjelmaan 2023 - 2030.

 

Samanaikaisesti Naantalin kaupungilla oli tarve selvittää rautatiealueen pitkän aikavälin tarpeet ja mahdolliset heijastusvaikutukset myös parhaillaan laadittavaan E18 Turun kehätien tiesuunnitelmaan.

 

Naantalin radalla paikallisliikenne lakkautettiin vuonna 1972, jonka jälkeen rataosuudella on kulkenut Naantalin satamaan henkilöjunia (1970 - 1990) ja tavarajunia. Viime vuosina rataosalla on ollut kausiluonteisia viljakuljetuksia Suomen viljasiiloihin. Tällä hetkellä tavarajunaliikennettä ei ole.

 

Manner-Naantalin yleiskaavatyön yhteydessä vuonna 2015 selvitettiin tavarajunien kääntömahdollisuutta eli ns. ympäriajoa Naantalin alueella. Yleiskaavatyössä päädyttiin ratkaisuun, jossa nykyistä ratapiha-aluetta supisteettiin ja esitettiin tavoitteellinen katuyhteys Opintien ja Järveläntien marketalueen välille.

 

Vuonna 2019 jatkettiin tavarajunien ympäriajopaikkojen tutkimista Vanton ja Naantalin sataman välisellä raideosuudella. Selvityksessä ei pystytty osittamaan  uutta soveltuvaa paikkaa junien ympäriajolle.

 

Manner-Naantalin yleiskaavatyön yhteydessä selvitettiin tavarajunien kääntömahdollisuutta eli ns. ympäriajoa Naantalin ratapihalla. Yleiskaavatyössä päädyttiin ratkaisuun, jossa nykyistä ratapiha-aluetta supisteettiin ja  esitettiin tavoitteellinen katuyhteys Opintien ja Järveläntien marketalueen välille.

 

Kaupungin käynnistettyä selvityksen ratapihan tavarajunien ympäriajon ratkaisusta tuli uutena tietona VR:n kiinnostus aloittaa kaukojunaliikenne Helsingistä Naantaliin jo lähivuosina. Liikenne voitaisiin toteuttaa nykyisellä junakalustolla ja tarvittava aikaikkuna löytyisi junien nykyisestä seisomisesta Turun ratapaihalla vuorojen välissä noin tunnin ajan. Vaihdoton kaukojunaliikenne Helsingistä Naantaliin voitaisiin aloittaa Naantalin radan peruskorjauksen ja sähköistyksen sekä asemalaiturin rakentamisen jälkeen. Alustavissa keskusteluissa VR:n edustajien kanssa on tuotu esille myös Tampereen junien ajattaminen Naantaliin. Yksityiskohtaisempia neuvotteluja liikenteen kustannuksista ja kustannusjaosta ei ole toistaiseksi käyty.

 

Naantalin raiteisto- ja matkustajalaituriselvityksen päätavoitteeksi muodostui selvittää ratkaisu tavarajunien vetureiden ympäriajoajoon sekä selvittää matkustajajunaliikenteen tarpeisiin matkustajalaiturin sijainti Naantalin liikennepaikalla.

 

Liitteenä Naantalin raiteisto - ja matkustajalaituriselvitys 12.9.2022

 

Liite 1, TEKLA 23.11.2022

 

Kaavoitus laati samanaikaisesti tarkastelun maankäytön kehittämismahdollisuuksista Naantalin ratapihalla eri raide- ja matkustajalaiturivaihtoehdoissa.

 

Oheismateriaali: Asemapihan maankäytöllinen tarkastelu

 

Monista vaihtoehdoista jatkotarkasteluun päätyivät perusvaihtoehdot 2 ja 4 ja näiden alavaihtoehdot. Perusvaihtoehdoissa 2 matkustajalaituri sijaitsee muumiparkin itäreunassa.  Perusvaihtoehdoissa 4 matkustajalaituri on tuotu lähemmäksi keskustaa S-marketin kohdalle. Lisäksi vaihtoehdoissa on eri ratkaisuja raiteiden sijainneissa ja käyttötarkoituksessa.

 

Raiteisto ja matkustajalaiturinselvityksen perusteella tekniset palvelut esittävät suunnittelun jatkamista selvityksen Ve4C vaihtoehdon pohjalta. Tässä vaihtoehdossa matkustajalaituri rakennettaisiin kiinni S-marketin pohjoispuolen seinään.  Opintielle ja Karvetin suuntaan mahdollistettaisiin kevyen liikenteen väylän rakentaminen asemapihan pohjoispuolelle.  Laituri sijaitsisi lähempänä keskustaa, mutta samalla estevaikutus ei muodostuisi kohtuuttomaksi Presidentinkadun suuntaan. Kaavoituksen  selvityksessä tätä vaihtoehtoa on kuvattu tunnuksella VE A1.

 

Raiteisto- ja matkustajalaiturin selvitys Ve4C tarjoaa asemanseudun kehittämiselle parhaat edellytykset myöhemmälle maankäytön kehittämiselle radan eteläpuolelle, keskustan, linja-autoaseman sekä Opintien ja Karvetin suunnan saavutettavuudelle ja marketalueen houkuttelevuudelle. Ratkaisu edellyttää yleiskaavassa esitetystä katuyhteydestä luopumista Opintien ja marketalueen välillä.

 

Väylävirasto on edellyttänyt, että Naantalin kaupunki ja Väylävirasto laativat yhdessä erillisen ratasuunnitelman Naantalin liikennepaikan kehittämisestä. Suunnittelun kustannusten edellytetään jakautuvan 50/50 suhteella kaupungin ja väyläviraston välillä. Rataan liittyvistä pohjatutkimuksista vastaa Väylävirasto ja matkustajalaituriin liittyvistä Naantalin kaupunki. Rakentamisvaiheen kustannusjaosta sovitaan erikseen ratasuunnitelman ratkaisujen perusteella. Tavoitteena on, että ratasuunnitelman laadinta Naantalin liikennepaikalle eli ratapihalle käynnistyy alkuvuonna 2023 ja valmistuu vuoden 2024 aikana.

 

Väylävirasto arvio hankkeen ratasuunnitelmavaiheen kustannusarvion olevan 850 000 euroa, josta Naantalin kaupungin osuus on 375 000 euroa.

 

Liitteenä sopimusluonnos Naantalin liikennepaikan kehittämisestä, ratasuunnitelmavaihe: Sopimus ratasuunnitelmasta, yhteistyöstä ja rahoitusjärjestelyistä.

 

Liite 2, TEKLA 23.11.2022

 

Naantalin kaupungin talousarviossa on vuodelle 2023 varattu 350 000 euron määräraha hankkeelle Asemanseutu. Taloussuunnitelman vuosille 2024-2025 on varattu 2 000 000 euroa matkustajalaiturin ja liityntäpysäköinnin rakentamiseen.

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta merkitsee Naantalin matkustajalaiturin ja selvityksen tiedokseen sekä päättää esittää kaupunginhallitukselle ratasuunnitelman laatimista Väyläviraston kanssa yhteishankkeena Naantalin liikennepaikalle em. mainitun selvityksen vaihtoehdon Ve4C pohjalta.

 

Päätös Teknisen johtajan päätösehdotus hyväksyttiin.