Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 28.11.2022/Pykälä 363


 

Valtuutettu Jari-Antti Hörkön ym. valtuustoaloite koskien kalatalousohjelmaa

 

Kaupunginvaltuusto 14.11.2022 § 110     

    

 

Valtuutettu Jari-Antti Hörkkö luki ja jätti seuraavan 8 valtuutetun allekirjoittaman valtuustoaloitteen:
 

"Kuten kaikki tiedämme, niin Naantalin saaristossa on valtavasti potentiaalia. Kalastuksen osalta Naantalin saariston kehittämisessä ei ole kuitenkaan mitään punaista lankaa, jonka mukaan toimittaisiin vaan jokainen puuhaa tahollaan. Ja nyt tarkoitan sekä ammattikalastusta että vapaa-ajan kalastamiseen liittyvää toimintaa. Minä uskon, että hyvin hoidettuna ja koordinoituna nämä hyötyvät toisistaan ilman minkäänlaista vastakkainasettelua.

 

Ehdotankin, että Naantali laatii oman kalatalousohjelmansa, jossa suunnitellaan sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä toimia, jotka toimivat kalastuksen olosuhteiden kehittämiseksi. Tällaisia keinoja voisi olla vaikkapa taukopaikkojen ylläpito, haukitehtaat, paikalliset rauhoitukset, kalasatamien kehittäminen, markkinointi yms. Valistuksella ja opastuksella vältettäisiin vastakkainasettelua eri käyttäjäryhmien välillä. Lisäksi tehtäisiin yhteistyötä muiden saaristokuntien välillä.

 

Täytyy muistaa, että kaupunki voi hakea hankerahaa yleishyödyllisen elinkeinokalatalouden ja kalastusmatkailun kehittämishankkeisiin Saaristomeren kalaleaderiltä.

 

Näistä toimista hyötyisivät paikalliset yrittäjät, erityisesti majoitus- ja ravintolayritysten osalta. Saaristolautakunta olisi omiaan toimimaan koordinaattorina Naantalin kalastusolosuhteiden kehittämisessä."

 

Päätös Valtuustoaloite merkittiin vastaanotetuksi.

  

 

Kaupunginhallitus 28.11.2022 § 363      

1192/00.01.02.03/2022    

 

 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen saaristolautakunnan valmisteltavaksi. Aloitteen vastuuvalmistelijaksi nimetään viestintä- ja kehitysjohtaja Tiina Rinne-Kylänpää.

Valtuustoaloitteen käsittelyprosessi saa kestää korkeintaan yhden vuoden aloitteen jättämisestä lukien.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.