Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 14.09.2022/Pykälä 96



 

Matkailijanpuiston yleissuunnitelmaehdotuksen hyväksyminen ja asettaminen julkisesti nähtäville

 

Tekninen lautakunta 14.09.2022 § 96      

961/10.03.01.00.00/2022    

 

 

 

Valmistelija Suunnitteluinsinööri Heli Ojanen 6.9.2022

 

Kalevanlahden rannalla sijaitsevasta Matkailijanpuistosta on laadittu yleissuunnitelmaehdotus puiston parantamiseksi. Suunnittelualue sijoittuu Rantaruonankadun asutuksen ja Naantalin kylpylän väliin, ja on kiinteä osa Naantalissa suosittua ulkoilureittiä, Rantaraittia.

 

Suunnitelman tavoitteena on lisätä puiston toiminnallisuutta ja kiinnostavuutta samalla kuitenkin ottaen huomioon lähiasukkaiden rauhallisen ympäristön. Kasvillisuusvalinnoissa ja kasvien sijoittelussa on otettu huomioon myös alueella viihtyvien hanhien tuomat haasteet.

 

Suunnittelutyön alussa laadittiin karkeat vaihtoehtoluonnokset, jotka esiteltiin avoimessa työpajassa 3.5.2022. 

 

Suunnitelman koillisosaan, asutuksen lähelle on esitetty kukkivaa niittykasvillisuutta. Polun reunustalle on esitetty aistireittiä ja tasapainoilupolkua. Alueen osa on pyritty pitämään rauhallisena.

 

Alueen lounaisosassa, kylpylän viereen on esitetty toiminnallisuutta lisäävä seikkailugolf ja pop-up-kioski.  Alueen keskelle ehdotettu köysilossi yhdessä pop-up-kioskin ja seikkailugolfin kanssa lisäisivät alueen mielenkiintoa. Näiden toimintojen sijoittaminen edellyttäisi kesäaikaan kioskin pitäjää, jonka vastuualueille kuuluisi seikkailugolfin pitäminen ja myös köysilossin käyttöön liittyvistä asioista huolehtiminen. Köysilossi olisi suljettuna kioski ollessa suljettuna.

 

Meren puoleiseen altaaseen on esitetty yksinkertaista suihkulähdettä. Meren puolelle on esitetty uutta asiointityyppistä laituria melojille tai sup-lautailijoille. Laiturin soutuvenevuokraus olisi mahdollista yhdistää pop-up-kioskin toimintoihin. Ympäristötaideteokselle on osoitettu paikka alueen kaakkoiskulmaan.

 

Suunnitelmakartta ja siihen liittyvä esitys ovat liitteenä.

 

Liitteet 1 - 2, TEKLA 14.9.2022

 

Yleissuunnitelmavaiheen kustannusarvio ilman tilaajatehtäviä on noin 605 000 € (alv 0 %).

 

Oheismateriaali: kustannusarvio

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy Matkailijanpuiston yleissuunnitelmaehdotuksen ja päättää asettaa sen julkisesti nähtäville. Tekninen lautakunta pyytää suunnitelmasta ja mahdollisesta kiinnostuksesta pop-up-kioskin pitoon lausuntoa Sunborn Saga Oy:lta (Naantalin kylpylä).

 

Päätös Teknisen johtajan päätösehdotus hyväksyttiin.