Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 30.05.2022/Pykälä 168


 

Avustukset yhdistyksille ja yhteisöille 2022

 

Kaupunginhallitus 30.05.2022 § 168      

40/02.05.01.02/2022    

 

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Riitta Luotio

 

Kaupunginhallituksen talousarvioon vuodelle 2022 on varattu 6 000 euroa jaettavaksi avustuksiin. Toiminta-avustukset ovat olleet haettavina 31.3.2022 mennessä.

 

Talousarvion avustusliitteeseen merkityt yhteisömäärärahat ovat enimmäismäärärahoina toimielimiä sitovia. Talousarvion täytäntöönpanomääräysten mukaan: " Mikäli toimielin ei käyttösuunnitelmassa varaa yhteisöavustuksiin liitteessä merkittyä määrärahaa, ei erotusta saa käyttää muiden menojen kattamiseen. Muut kuin nimetyt toimielimet eivät saa varata määrärahoja yhteisöavustuksiin."

 

Kaupunginhallituksen vuoden 2021 aikana myöntämien avustusten  osalta Vallis Gratiae -yhditys r.y. toimitti avustuksen maksatukseen tarvittavat tositteet vasta vuoden 2022 puolella. Näin yhdistykselle vuonna 2021 myönnetty avustus kyettiin maksamaan vasta vuoden 2022 määrärahoista. Näin ollen avustusmäärärahoja on vuonna 2022 kaupunginhallituksella käytettävissä ainoastaan 4 000 €.

 

Avustusanomusta käsiteltäessä otetaan huomioon toiminnan laajuus ja merkittävyys Naantalin näkökulmasta sekä yhdistyksen jäsenmäärä.

 

Kaupunginhallituksen avustusperiaatteiden (kh 1.4.2019 § 112) mukaan perusavustusta voi hakea naantalilainen rekisteröitynyt yhdistys tai yhdistys, joka on jättänyt rekisteröintihakemuksensa edellisen vuoden kesäkuun loppuun mennessä. Yhdistyksen tulee olla yleishyödyllinen ja sen kotipaikan tulee olla Naantali. Avustettavan toiminnan tulee kohdistua naantalilaisiin ja kaupungin kannalta merkittäviin kohderyhmiin (esim. matkailijat). Jäsenmäärän tulee olla vähintään 10 jäsentä.

 

Avustuksia ei myönnetä mm. koulun, oppilaitoksen tai muun laitoksen toimesta järjestettävään toimintaan eikä sellaisten järjestöjen tukemiseen, joiden toiminta katsotaan kaupungin toimesta järjestetyksi.

 

Avustusta ei myönnetä:

- verotusoikeudellisten yhteisöjen toimintaan

- keskus- ja piirijärjestöille

- koulun, oppilaitoksen tai muun laitoksen toimesta järjestettävään toimintaan

- sellaisten järjestöjen tukemiseen, joiden toiminta katsotaan kaupungin toimesta järjestetyksi

- toimitilojen rakentamiseen tai perusparantamiseen

- kiinteistöjen tai osakkeiden hankintaan, käyttöiältään yli 5 vuotta kestävien koneiden, laitteiden ja välineiden hankintaan

- yritystoimintaan.

- yksityisille henkilöille

- investointeihin (esim. käyttöomaisuuden hankintaan.)

 

Kaikki kaupungille vuonna 2022 saapuneet toiminta-avustukset on käsitelty sisäisessä palaverissa, jossa myös ohjattiin anomuksia oikeille toimielimille. Samalla tarkistettiin, ettei kaupunki myönnä samalle yhdistykselle päällekkäisiä toiminta-avustuksia.

 

Kaupunginhallitukselle saapui määräaikaan mennessä yhteensä yhdeksän avustushakemusta.

 

Kaupunginhallitukselle osoitetuista hakemuksista Eläkeliiton Rymättylän yhdistys ry:n  ja Eläkeliiton Naantalin yhdistys ry:n hakemukset siirrettiin sosiaali- ja terveyslautakunnan käsiteltäväksi. Lisäksi Pro Luolalanjärvi ry:n hakemus siirrettiin ympäristönsuojelulle. Naantalin Vanhakaupungin asukasyhdistyksen kohdeavustushakemus puolestaan siirrettiin ympäristönsuojelulta kaupunginhallitukselle.

 

Esityslistaan on liitetty yhteenveto kaupunginhallituksen ja kaupunginhallituksen yleisjaoston päätöksistä aiempien vuosien 2014 - 2022 avustuksien saajista.

 

Kaupunginhallituksen  avustusmäärärahoista ei ole avustettu omakotiyhdistyksiä tai muita alueellisesti rajatuille väestöryhmille kohdennettua yhdistystoimintaa. Kaupunginhallituksen avustusmäärärahat on osoitettu yleishyödyllisiin yhdistyksiin, joihin kuka tahaansa kaupunkilainen voi liittyä. Näillä perusteilla Naantalin Vanhankaupungin asukasyhdistys r.y:n hakemus hylätään.

 

Vallis Gratiae-yhdistys r.y. toimitti vuoden 2021 avustusten maksatuksessa vaaditut asiakirjat niin myöhään, että maksatus kyettiin tekemään vasta, kun vuoden 2021 kirjanpito oli jo suljettu. Avustus meni maksuun vuoden  2022 avustuksiin tarkoitetuista  määrärahoista. Näin ollen kaupunginhallituksen avustusmäärärahoista ei enää riitä määrärahoja yhdistyksen avustamiseenuudelleen kuluvana vuonna. Vuoden 2022 avustusanomuksesta puuttuu hakemuksessa tarvittavat liitteet.

 

Anotut toiminta-avustukset ja esitys myönnettävästä toiminta-avustuksesta:

 

Yhdistyksen nimi

Anottu €

Avustuhakemusten siirrot eri myöntämistahojen välillä,

muuta huomioitavaa

Esitys €

Vallis Gratiae -yhdistys r.y.

2000

(tarvittavat liitteet puuttuvat)

0

Naantalin VPK (naisjaosto)

500

 

400

Naanatlin Reservinaliupseerit ry

600

 

400

Naantalin Oppaat r.y.

2 800

 

2500

Naantalin Karjalaiset r.y.

350

 

300

Naantalin Marttayhdistys r.y.

500

 

400

Eläkeliiton Naantalin yhdistys r.y.

(900)

Siirretty sosiaali- ja terveysjaostolle

 

Eläkeliiton Rymättylän yhdistys ry.

(700)

Siirretty sosiaali- ja terveysjaostolle

 

Naantalin vanhankaupungin asukasyhdistys

3 500

500

Siirretty ympäristönsuojelulta

0

Pro Luolalanjärvi ry

(3 600)

Siirretty ympäristönsuojelulle

 

Yhteensä

10 750

 

4 000

 

 

 

Oheismateriaali:

- Avustushakemukset 2022

- Naantalin kaupungin avustusten käsittelyn menettelytapaohje

(Kh 1.4.2019 § 112)

- Kaupunginhallituksen avustusperiaatteet (Kh 1.4.2019 § 112)

- Yhteenveto kaupunginhallituksen ja kaupunginhallituksen yleisjaoston päätöksistä vuosien 2014 - 2022 avustuksien saajista

- Muiden toimielinten avustuspäätökset vuodelta 2022

 

 

Esittelijä  

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus myöntää avustukset ehdotuksen mukaisesti. Ennen avustuksen maksamista yhdistyksen on esitettävä selvitys vuoden 2021 toiminnasta ja taloudesta, ellei sellaista ole vielä esitetty.

Mikäli avustuksen saajan vuosikokous on pandemian vuoksi peruuntunut tai siirretty, voidaan selvityksenä vaadittava tilinpäätös hyväksyä hallituksen allekirjoittamana ja avustusvuotta koskevina toimintasuunnitelma- ja talousarvioluonnoksina.

Mikäli avustuksen käyttötarkoitus muuttuu, on siitä viipymättä ilmoitettava avustuksen myöntäneelle kaupunginhallitukselle.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.