Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristö- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 26.01.2022/Pykälä 6


Ympäristölupa-alueen sijainti, Kukola, Naantali

 

JJ Kiinteistökehitys Oy:n ympäristöluvan muuttamista koskeva päätös

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunta 26.01.2022 § 6                   

17/11.01.00.00/2021    

 

 

 

Valmistelija Ympäristöpäällikkö, Saija Kajala 14.1.2022:

 

Esittelijä Ympäristöpäällikkö

 

Asia

 

Päätös JJ Kiinteistökehitys Oy:n ympäristönsuojelulain 29 §:n mukaisesta hakemuksesta olemassa olevan toiminnan olennaisesta muuttamisesta. Ympäristölupaan haetaan muutosta siten, että ympäristölupa-aluetta laajennetaan koskemaan myös osaa kiinteistöstä 529-106-4-1. Samalla louhittavan kiviaineksen kokonaismäärä ja murskeen tuotannon kokonaismäärä kasvavat. Mursketta tuotetaan aiemman noin 550 000 tonnin lisäksi noin 85 000 tonnia. Murskeen kokonaistuotantomääräksi haetaan siten noin 635 000 tonnia. Murskattavan kiviaineksen kokonaismäärän kasvaessa työpäivien määrä kasvaa koko lupa-aikana noin 50 päivällä. Lupa-aikaan ei haeta pidennystä. Kiinteistöltä 529-106-4-1 louhittavaa kiviainesta murskataan kyseisellä kiinteistöllä. Muutoin toimintaan tai toiminta-aikoihin ei haeta muutosta.

 

Päätös sisältää ratkaisun ympäristönsuojelulain 199 §:n mukaisesta hakemuksesta toiminnan aloittamiseksi muutoksenhausta huolimatta.

 

Hakija

 

JJ Kiinteistökehitys Oy

Särkänahde 8

21100 Naantali

 

Y-tunnus: 2835697-3

 

Laitos ja sen sijainti

 

Laitoksen nimi: Kukolantie/Navirentie

 

JJ Kiinteistökehitys Oy:n toiminta sijoittuu Naantalissa Luonnonmaalla Kukolan kaupunginosassa kiinteistöille 529-106-4-1, 529-106-4-3 ja 529-106-4-4, osoite Kukolantie 43.

 

Laitoksen toimialaluokitus: 08120; kiven, soran ja hiekan rouhinta ja murskaus.

 

Luvan hakemisen peruste

 

Ympäristönsuojelulain (527/2014) 29 § 1 momentti: Ympäristöluvan saaneen toiminnan päästöjä tai niiden vaikutuksia lisäävään tai muuhun toiminnan olennaiseen muuttamiseen on oltava lupa.

 

Lupaviranomaisen toimivalta

 

Ympäristönsuojeluasetuksen (713/2014) 2 §:n 1 momentin kohdan 6 b) nojalla ympäristölupa-asian ratkaisee kunnan ympäristönsuojeluviranomainen.

 

Naantalin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisena toimii ympäristö- ja rakennuslautakunta.

 

Hakemuksen vireille tulo

 

Hakemus on tullut vireille Naantalin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisessa 28.10.2021.

 

Asian kuvaus

 

Toimintaa koskevat päätökset ja sopimukset

 

Naantalin kaupungin rakennustarkastaja on myöntänyt 18.5.2020 § 390 kiinteistölle 529-106-4-1 maisematyöluvan (lupatunnus 20-0211-M) tontin esirakentamiseksi asemakaavan mukaista käyttöä varten, sisältäen alueen louhinnan, puiden ja pintamaiden poiston ja vallin tekemisen pintamaista tontin länsi- ja pohjoisreunalle. Kiinteistölle 529-106-4-3 on Naantalin kaupungin rakennustarkastaja myöntänyt 18.5.2020 § 388 maisematyöluvan (lupatunnus 20-0209-M) tontin esirakentamiseksi asemakaavan mukaista käyttöä varten, sisältäen alueen louhinnan, puiden ja pintamaiden poiston ja vallin tekemisen pintamaista tontin luoteisosaan. Vastaavasti kiinteistölle 529-106-4-4 on rakennustarkastaja myöntänyt 18.5.2020 § 391 (lupatunnus 20-0212-M) maisematyöluvan, jossa päätös on samansisältöinen edellä mainitun kanssa, mutta että kiinteistöltä poistettavat pintamaat käytetään kiinteistöjen 529-106-4-1, 529-106-4-2 ja 529-106-4-3 reunoille tehtävän maavallin rakentamiseen. Maisematyölupapäätöksen ehtona on, että pohjois-, etelä- ja länsireunat on aidattava, aitasuunnitelma on esitettävä ennen töiden aloittamista, ja että pohjarakenteista toimitetaan rakennesuunnitelma rakennusvalvontaan.

 

Kiinteistöt omistaa Naantalin kaupunki. JJ Kiinteistökehitys Oy on tehnyt maanvuokrasopimuksen ja kiinteistökaupan esisopimuksen kiinteistöjen omistajan kanssa. Vuokra-alue on luovutettu vuokralle teollisuustonttien esirakentamista varten. Vuokrasopimus on voimassa 12 kuukauden irtisanomisajalla enintään 31.12.2026 saakka.

 

Naantalin kaupungin ympäristö- ja rakennuslautakunta on myöntänyt ympäristöluvan 17.3.2021 § 21. Lupa on saanut lainvoiman ja se on voimassa 31.12.2026 saakka.

 

Laitoksen sijaintipaikka ja ympäristö sekä kuvaus alueen kaavoitustilanteesta

 

Ympäristölupa-alue sijaitsee taajama-alueella Naantalin kaupungin Luonnonmaan saaressa Kukolan kaupunginosassa noin 1,5 kilometriä kaupungin keskustan lounaispuolella. Alue sijaitsee Kukolan kaupunginosassa. Ympäristölupa-alue rajautuu etelässä Navirentiehen. Alueen eteläpuolella sijaitsee metsä- ja peltoalue. Itäpuolella sijaitsee satama- ja telakka-alue, jonne on suunniteltu myös puun haketusta. Länsipuolella alue rajautuu suojaviheralueeseen, joka sijaitsee lupa-alueen ja Käköläntien välissä. Pohjois-koillispuolella sijaitsee kaksi teollisuustonttia. Lisäksi ympäristölupa-alueen ulkopuolelle, sen koillispuolelle, jää osa tasatusta teollisuustontista 529-106-4-1. Alue sijaitsee noin 500 metrin etäisyydellä meren rantaviivasta. Turun Korjaustelakka Oy:n telakka-altaasta etäisyys on noin 200 m. 

 

Luonnonolosuhteissa, suojelukohteissa, kaavoituksessa sekä pinta- tai pohjavesiolosuhteissa ei ole tapahtunut muutoksia voimassa olevan ympäristöluvan tilanteeseen verrattuna.

 

Ympäristölupa-alue sijaitsee voimassa olevassa Varsinais-Suomen maakuntakaavojen yhdistelmässä teollisuustoimintojen (T) alueeksi varatulla alueella. Sen välittömässä läheisyydessä sijaitsee virkistysalueeksi (V) varattu alue. Teollisuustoimintojen alue on valtakunnallisesti, maakunnallisesti tai seudullisesti merkittävä teollisuus-, varasto- ja vastaavaan käyttöön osoitettu alue niihin kuuluvine suojaviheralueineen sekä liikenne- ja yhdyskuntateknisen huollon alueineen. Suunnittelumääräyksenä on, ettei alueelle saa sijoittaa uutta asumista ilman erityisperusteita. Virkistysalueeksi on merkitty valtakunnallisesti, maakunnallisesti tai seudullisesti merkittävät ulkoilu-, retkeily-, urheilu- ja muut virkistysalueet. Ympäristölupa-alue sijoittuu lisäksi kehittämisperiaatemerkinnöissä teollisuuden ja logistiikan kehittämisen kohdealueelle (TPLMK), joka on kansainvälisesti, valtakunnallisesti, maakunnallisesti tai seudullisesti merkittävä, ensisijaisesti kehitettävä tuotannon alue. Sen suunnittelumääräyksenä on, että suunnittelulla tulee turvata ja edistää alueen kehittymistä korkeatasoiseksi ja tehokkaaksi yritysalueeksi. Alueen suunnittelussa tulee edistää maankäytön ja kestävän liikennejärjestelmän yhteensovittamista sekä varmistaa monipuolinen saavutettavuus ja valtakunnallisen liikenteen sujuvuus. Alueen kehittämisessä tulee huomioida pohjavesialueet sekä turvata luonto-, kulttuuriympäristö- ja maisema-arvot sekä yhtenäisten virkistysalueiden ja ekologisten yhteyksien jatkuvuus.

 

Ympäristölupa-alueella on voimassa Naantalin Luonnonmaalle laadittu oikeusvaikutteinen osayleiskaava (Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaava), joka on tullut voimaan 31.8.2012. Kaavassa ympäristölupa-alue sijaitsee osittain suojaviheralueella (EV) ja osittain teollisuus- ja varastoalueella/satama-alueella (T/LS) sekä työpaikka-alueella (TP). 

 

Kiinteistö 529-406-4-1 sijaitsee kiinteistöjen 529-406-4-3 ja 529-406-4-4 tavoin Naantalin kaupunginvaltuuston 30.3.2015 hyväksymässä Kukolan teollisuusalueen asemakaavassa ja asemakaavan muutoksessa (Ak-332) teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueella (T).

 

Kiinteistöistä 529-106-4-1 ja 529-106-4-2 on lohkottu tontti 529-106-4-5, jolle on alettu rakentamaan teollisuusrakennusta. Maisematyöluvan mukainen kiinteistön 529-106-4-2 tasaaminen on jo valmistunut.

 

Ympäristölupa-alueen laajentumisen seurauksena lupa-alueen luoteis- ja pohjoispuolella lähimmät asuinrakennukset ovat hieman aiempaa lähempänä. Lähimmät asuinrakennukset sijaitsevat luoteis- ja pohjoispuolella noin 230.240 metrin etäisyydellä. Aiemmin etäisyys oli noin 370 metriä. Voimassa olevan ympäristöluvan myöntämisen jälkeen länsipuolella on yhden rakennuksen käyttötarkoitus muutettu asuinrakennukseksi. Kyseinen rakennus on nyt ympäristölupa-aluetta lähinnä oleva asuinrakennus, ja se sijaitsee noin 120 metrin etäisyydellä alueen rajasta. Aiemmin lähin asuinrakennus oli noin 140 metrin etäisyydellä. Länsipuolella on muutettu myös yksi lähimmistä asuinrakennuksista lomarakennukseksi. Lomarakennus sijaitsee taajama-alueella. Eteläpuolella sijaitseviin asuinrakennuksiin etäisyydet eivät muutu. Eteläpuolella etäisyys on lyhimmillään noin 340 metriä.

 

Etäisyys asuinrakennuksilta murskauslaitokseen tulee olemaan edellä mainittuja etäisyyksiä suurempi ja pääosan toiminta-ajasta etäisyys on lähimpäänkin asuinrakennukseen yli 200 metriä. Murskauslaitosta ei sijoiteta alle 400 metrin etäisyydelle luoteispuolella sijaitsevasta Viialan päiväkodista. Viialan päiväkoti sijaitsee ympäristölupa-alueen rajasta noin 330 metrin etäisyydellä alueen länsi-luoteispuolella. Alle 400 metrin etäisyydellä alueesta ei ole tiedossa olevia muita melulle ja pölylle erityisen herkkiä kohteita, kuten sairaaloita, päiväkoteja, hoito- tai oppilaitoksia.

 

Kiinteistö 529-106-4-2 ympäristölupa-alueen itäpuolella on tasattu ja sen kiviaines on murskattu meluilmoituksella kyseisellä kiinteistöllä. Myös kiinteistöistä 529-106-4-1 ja 529-106-4-2 erotettu tontti 529-106-4-5 ympäristölupa-alueen pohjoispuolella on jo tasattu ja sille on alettu rakentamaan teollisuushallirakennusta.

 

Alueen ilmanlaatu

 

Lähin valtakunnallinen ilmanlaadun seurantapiste sijaitsee Naantalin keskustassa Asematorilla. Ilmanlaatu oli vuorokausi-indeksillä tarkasteltuna Naantalissa vuonna 2020 enimmäkseen hyvää. Hyväksi ilmanlaatu luokiteltiin 212 vuorokautena. Erittäin huonoksi ilmanlaatu luokiteltiin kahtena ja huonoksi kolmena vuorokautena. Erittäin huonon ilmanlaadun aiheutti marraskuussa läheinen tietyömaan pölyäminen. Huonon ilmanlaadun aiheutti hengitettävät hiukkaset katupölyaikaan sekä kaukokulkeuman seurauksena lokakuussa. Tunti-indeksillä ilmaistuna ilmanlaatu oli hyvää 89 % ajasta. Typpidioksidin tai hengitettävien hiukkasten ohje- tai raja-arvoja ei ylitetty Naantalissa vuonna 2020. Sen sijaan hengitettävien hiukkasten raja-arvon numeroarvo (50 ?g/m3) ylittyi kolmena vuorokautena. Rikkidioksidin pitoisuudet Naantalissa olivat pääosin hyvin pieniä, eikä raja- tai ohjearvoja ylitetty.

 

Hakemuksen mukainen toiminta

 

Yleiskuvaus toiminnasta

 

Kiinteistöllä 529-106-4-1 on voimassa lainvoimainen maisematyölupa, jonka mukaisesti kiinteistöä esirakennetaan louhimalla asemakaavanmukaista käyttötarkoitusta varten. Kiinteistöllä on murskattu louhittua kiviainesta ympäristönsuojelulain mukaisella ilmoituksella melua ja tärinää aiheuttavasta tilapäisestä toiminnasta. Ilmoituksella voi murskata enintään 49 päivän ajan ja murskauspäivien määrä on tullut täyteen. Koska kiinteistöllä on vielä louhittavaa ja murskattavaa kiviainesta, haetaan toiminnalle ympäristölupaa.

 

Ympäristöluvan mukaiseen toimintaan haetaan muutosta siten, että toiminta-alue laajenee osalle kiinteistöä 529-106-4-1. Kyseiseltä kiinteistöltä louhittava louhe myös murskataan samalla kiinteistöllä. Ympäristölupa-alueen pinta-ala laajenee noin 1,7 hehtaaria ja on yhteensä noin 5,7 hehtaaria. Louhittavaa kalliota ei ole koko laajennusalueella, vaan se sijaitsee kiinteistön 529-106-4-1 lounaisosassa.

 

Louhittavan kiviaineksen kokonaismäärä on 235 400 kiintokuutiota ja murskattava määrä on kokonaisuudessaan 635 000 tonnia. Myönnettyyn lupaan verrattuna louhittavan kallion määrä kasvaa 31 400 kiintokuutiota ja murskattava määrä kasvaa noin 85 000 tonnia.

 

Ympäristölupa-alueen louhinta ja murskaus käynnistyy kiinteistön 529-106-4-1 itäosasta edeten länteen. Kun kyseinen kiinteistö on louhittu, jatkuu louhinta kiinteistön 529-106-4-4 itäosasta ja etenee länteen aina kiinteistön 529-106-4-3 länsireunaan asti. Murskauslaitosta siirretään louhinnan etenemisen mukaan siten, että laitos sijaitsee aina mahdollisimman lähellä louhintarintausta. Murskauslaitos ja hydraulivasara sijoitetaan louhitun alueen pohjatasolle. Tällöin murskaus ja rikotus tapahtuvat lähimpien asuinrakennusten suunnasta katsottuna kallioseinämän takana suojassa louhinnan kaikissa vaiheissa. Tuotettua kiviainesmursketta varastoidaan kasoissa ympäristölupa-alueella.

 

Luvan voimassaoloaikaan ei haeta muutosta. Koko lupa-ajan toimintapäivien määrä kasvaa enintään noin 50 päivällä. 

 

Toiminnassa ei tapahdu muita muutoksia aiempaan lupahakemukseen ja -päätökseen verrattuna.

 

Toiminta-ajat

 

Ympäristölupa on voimassa 31.12.2026. Hakemuksen mukainen toiminta voidaan aloittaa heti, kun lupa on myönnetty.

 

Alueella murskataan kalliolouhetta luvan voimassaoloaikana yhteensä 235 400 kiintokuutiometriä eli 635 000 tonnia. Voimassa olevan ympäristöluvan mukaista toimintaa ei ole vielä aloitettu, joten koko määrä kiviainesta murskataan syksyn 2021 ja 2026 välisenä aikana. Tällöin vuoden aikana murskattava määrä vaihtelee keskimäärin välillä noin 125 000?190 000 tonnia. Kulutus- ja päästölaskelmat on tehty sen mukaan, että louhetta murskataan keskimäärin 3000 tonnia päivässä. Murskeen tuotanto voi kuitenkin päivässä vaihdella 1500?5000 tonnia.

 

Murskaustarve on riippuvainen alueella irrotetun louheen määrästä ja murskeen menekistä. Murskattavan aineksen määrä ja siten myös toimintapäivien määrä voi vaihdella vuosittain. Keskimäärin murskausta tehdään vuosittain 2-3 jaksossa, joiden pituus on arviolta muutama kuukausi. Toimintaa ei arvioida olevan kaikkina arkipäivinä.

 

Toiminta-ajat ovat voimassa olevan luvan mukaiset. Kalliota porataan arkisin maanantaista perjantaihin klo 7-18 ja louhetta rikotetaan maanantaista perjantaihin klo 8-18. Kallion irtiottoräjäytyksiä voi olla tarvittaessa maanantaista perjantaihin klo 8-16. Räjäytyksiä ei ole joka päivä.

 

Kiviainesta murskataan:

-16.8.-31.10. arkisin maanantaista perjantaisin klo 7-18

-1.11-30.4. arkisin maanantaista perjantaihin klo 7-20

-1.5-31.5. arkisin maanantaista perjantaihin klo 7-18.

 

Alueella ei murskata 1.6.-15.8. lainkaan.

 

Kuormaamista ja kuljetuksia on arkisin maanantaista perjantaihin klo 6-20.

 

Raaka-aineet, tuotteet ja tuotantomäärät

 

Kevyttä polttoöljyä kuluu vuosittain keskimäärin 280 m3/a. Öljyjä ja voiteluaineita kuluu vuosittain alle 200 litraa. Räjähdysaineiden keskimääräinen kulutus on 0,5. 1 kg/m3ktr.

 

Käytettävä laitteisto

 

Toiminnassa käytettävät koneet ja laitteet ovat monivaiheinen mobiili kivenmurskauslaitos ja louhetta syöttävä kaivinkone, kaivinkoneeseen kiinnitetty hydraulivasara (kivien rikotus), ns. meluvaimennettu poravaunu, pyöräkuormaaja sekä kuorma- tai kasettiauto.

 

Polttoaineet ja kemikaalit ja niiden varastointi

 

Polttoaineen tai muiden öljytuotteiden varastointiin ei tehdä muutoksia. Alueella säilytetään edelleen öljynimeytysmateriaalia. Tankkauspaikalla on tiivispohjainen alusta. Öljyjä ja voiteluaineita varastoidaan omissa astioissa pohjalta suojatussa lukitussa varastokontissa. Räjähdysaineita ei säilytetä alueella.

 

Vedenhankinta ja jätevedet

 

Työntekijöiden sosiaalitilat on sijoitettu tukitoiminta-alueen läheisyyteen. Sosiaalitilat on viemäröity umpisäiliöön, jota tyhjennetään säännöllisesti.

 

Vedenkäytössä ei tapahdu muutoksia. Kasteluun käytetään noin 5 m3 vettä päivässä. Pölynsidonnassa käytettävää vettä saadaan kaupungin vesipostista. Kasteluun voidaan käyttää myös alueelle työmaata varten tehtyä vesikaivoa, jonka antoisuus ei ole kuitenkaan yksistään riittävä.

 

Liikenne ja liikennejärjestelyt

 

Toiminnasta aiheutuvan raskaan liikenteen määrä on noin 50-100 käyntiä työpäivässä. Lisäksi alueelle on työntekijöiden henkilöautoliikennettä. Päivittäinen liikennemäärä ei kasva luvan muutoshakemuksen vuoksi.

 

Alueelle kuljetaan hakemuksen mukaisen toiminnan aikana Kukolantieltä kiinteistön 529-106-4-2 läpi kulkevan katulinjauksen kautta.

 

Noin puolet kuljetuksista on arvioitu suuntautuvan Kukolantiellä itään kohti Luonnonmaan satamaa, jossa kiviaines lastataan laivaan. Puolet on arvioitu suuntautuvan länteen Käköläntielle ja siitä edelleen pohjoiseen kohti Rymättyläntietä.

 

Toiminnassa muodostuvat jätteet ja niiden käsittely

 

Alueella syntyvät jätteet tai niiden määrät eivät muutu oleellisesti luvan muuttamisen seurauksena.

 

Ympäristökuormitus ja sen rajoittaminen

 

Päästöt ilmaan

 

Toiminnan päästöt aiheutuvat lähinnä pölypäästöistä sekä polttoprosessiperäisistä päästöistä. Pölyä syntyy kallion poraamisesta sekä louheen jatkojalostuksen aikana murskauksesta, varastoinnista, kuormauksesta ja työmaaliikenteestä. Polttoprosessiperäisiä typpi-, rikki-, hiilidioksidi- ja pienhiukkaspäästöjä aiheutuu poraukseen, murskaukseen ja seulontaan tarvittavan energian tuotannosta. Päästöjä aiheutuu myös aineksen siirtelyyn ja kuljettamiseen tarvittavista työkoneista ja kuorma-autoista.

 

Arvio päästöistä ilmaan on hiukkasten (sisältäen pölyn) osalta 6,5 tonnia, typen oksidien (NOx) osalta 6 tonnia, rikkidioksidien (SO2) osalta 0,002 tonnia ja hiilidioksidin CO2 osalta 750 tonnia vuodessa.

 

Esitetty päästöarvio on suuntaa antava, sillä päästöihin vaikuttavat mm. laitteiden ajotapa, valmistettavat tuotteet sekä esimerkiksi kiviaineksen kastelu. Työkoneiden vuosittaiset keskimääräiset päästöt on laskettu VTT:n LIPASTO -laskentajärjestelmän perusteella murskeen tuotantomäärän 190 000 tonnia mukaan. Laskennassa on käytetty murskeen päivittäisenä tuotantomääränä 3000 tonnia.

 

Vuosittaiset päästöt ilmaan suurenevat hieman, koska jalostettavaa louhetta käsitellään vuodessa hieman aiempaa enemmän. Näin ollen polttoaineen kulutus ja toiminnasta aiheutuvat pölypäästöt hieman kasvavat. Muutos polttoaineen kulutuksessa ja syntyvien päästöjen määrässä ei ole kuitenkaan olennainen.

Voimassa olevan luvan hakemuksessa päästöt on ilmoitettu seuraavasti: hiukkaset 5 t/a, NOx 5 t/a, SO2 0,002 t/a ja CO2 600 t/a.

 

Päästöjen puhdistamiseen ei ole suunniteltu muutoksia ympäristöluvan muutoksen myötä.  

 

Toiminta-alueen pohjoispuolella Viialanmäentiellä on mitattu hiukkaspitoisuutta louhittaessa kalliota ja murskattaessa kiviainesta kiinteistöllä 529-106-4-1.

 

Hengitettävien hiukkasten kaikkien mittausvuorokausien keskiarvopitoisuudet vaihtelivat 3.26 µg/m3 ja alittivat valtioneuvoston asetuksessa annetun hiukkaspitoisuuden vuorokausipitoisuuden keskiarvon raja-arvon 50 µg/m3. Keskiarvopitoisuuden ylittäviä vuorokausia saa vuodessa olla 35 kappaletta. Vuorokausipitoisuus oli suurimmillaan noin puolet raja-arvopitoisuudesta.

 

Koko jakson keskiarvopitoisuutta voidaan suuntaa antavasti verrata koko vuoden keskiarvopitoisuudelle

annettuun raja-arvoon 40 µg/m3. Koko mittausjakson aikainen keskiarvopitoisuus 11 µg/m3 alittaa vuosikeskiarvolle annetun raja-arvon selvästi. 

 

Melu

 

Murskattavan kiviaineksen määrän kasvu ei vaikuta päiväajan keskiäänitasoon. Melua aiheuttavien työpäivien määrä kasvaa noin viiden vuoden luvan voimassaoloaikana yhteensä enintään noin 50 työpäivällä.

 

Murskauslaitoksen sijaintipaikat ja meluntorjunta on esitetty muutoshakemuksen liitteeksi päivitetyssä ympäristömeluselvityksessä (1.10.2021, PR5278-Y05). Laskennallisen selvityksen perusteella toiminnan melu leviää ympäristöön eniten toiminnan alkuvaiheessa. Melutaso pienenee toiminnan edetessä, kun murskauslaitos voidaan sijoittaa paremmin louhintarintauksen ja varastokasojen suojaan.   

 

Toiminnassa noudatetaan voimassa olevassa ympäristöluvassa melutasolle annettuja raja-arvoja. Jotta raja-arvot saavutetaan, melun leviämistä tulee estää sijoittamalla esimerkiksi murskeen varastokasoja murskauslaitoksen etelä- ja pohjoispuolelle. Lisäksi murskauslaitos ja rikotin tulee sijoittaa mahdollisimman lähelle louhittua kallioseinämää louhinnan etenemissuunnassa. Kallion poraamisessa tulee käyttää niin sanottua meluvaimennettua poraa. Poraus, murskaus ja rikotus voivat olla käynnissä samaan aikaan.

 

Melutasoa mitataan toiminnan aikana. Tarvittaessa melutasoa voidaan pienentää edelleen esimerkiksi sijoittamalla murskeen varastokasoja murskauslaitoksen lähelle melulle altistuvan kohteen puolelle.

 

Ympäristölupa-alueen louhinta ja murskaus käynnistyy kiinteistön 529-106-4-1 itäosasta edeten länteen. Kun kyseinen kiinteistö on louhittu, jatkuu louhinta kiinteistön 529-106-4-4 itäosasta ja etenee länteen aina kiinteistön 529-106-4-3 länsireunaan asti. Murskauslaitosta siirretään louhinnan etenemisen mukaan siten, että laitos sijaitsee aina mahdollisimman lähellä louhintarintausta. Murskauslaitos ja hydraulivasara sijoitetaan louhitun alueen pohjatasolle. Tällöin murskaus ja rikotus tapahtuvat lähimpien asuinrakennusten suunnasta katsottuna kallioseinämän takana suojassa louhinnan kaikissa vaiheissa.

 

Kiinteistön 529-106-4-1 louhinnan aikana murskauslaitos on sijoitettu mallinnuksessa pohjoissuunnasta katsottuna 6 m korkean varastokasan ja eteläsuunnasta katsottuna 7 m korkean varastokasan suojaan. Laskennan perusteella päiväajan keskiäänitaso on enimmillään 54 dB(A) ympäristön asuin- ja lomarakennusten piha-alueella. Orottulantien alueen lomarakennuksilla päiväajan keskiäänitaso on alle 45 dB(A). Ympäristöön melutaso aiheutuu pääasiassa louheen murskauksesta ja lähimmille rakennuksille myös porauksesta.

 

Kiinteistön 529-106-4-4 louhinnan alussa murskauslaitos on sijoitettu mallinnuksessa pohjoissuunnasta katsottuna 6 m korkean varastokasan ja eteläsuunnasta katsottuna 7 m korkean varastokasan suojaan. Laskennan perusteella päiväajan keskiäänitaso on alle 55 dB(A) ympäristön asuin- ja lomarakennusten alueella. Suurimmillaan melutaso on noin 52.55 dB(A) asuinrakennuksilla luoteis-pohjoissuunnassa toiminnan ja kuljetusliikenteen aiheuttaman yhteismelun vuoksi. Orottulantien alueen lomarakennuksilla päiväajan keskiäänitaso on alle 45 dB(A). Ympäristöön melutaso aiheutuu pääasiassa louheen murskauksesta.

 

Kiinteistön 529-106-4-4 louhinnan lopussa ja kiinteistön 529-106-4-3 louhinnan alussa murskauslaitos on sijoitettu pohjoissuunnasta katsottuna 6 m korkean varastokasan ja eteläsuunnasta katsottuna 7 m korkean varastokasan suojaan. Laskennan perusteella päiväajan keskiäänitaso on alle 55 dB(A) ympäristön asuin- ja lomarakennusten alueella. Orottulantien alueen lomarakennuksilla päiväajan keskiäänitaso on alle 45 dB(A). Melutaso luoteis- ja länsisuunnan asuinrakennuksilla pienenee edellä mainittuihin tilanteisiin verrattuna, koska lännen puoleinen louhintarintaus on korkeampi ja murskauslaitos saadaan pohjoissuunnasta katsottuna sijoitettua paremmin varastokasan taakse.

 

Kiinteistön 529-106-4-3 louhinnan lopussa murskauslaitos on sijoitettu pohjoissuunnasta katsottuna 6 m korkean varastokasan ja eteläsuunnasta katsottuna 7 m korkean varastokasan suojaan. Laskennan perusteella päiväajan keskiäänitaso on alle 55 dB(A) ympäristön asuin- ja lomarakennusten alueella. Orottulantien alueen lomarakennuksilla päiväajan keskiäänitaso on alle 45 dB(A).

 

Louhinta- ja murskaustoiminnan sekä kuljetusliikenteen aiheuttama melu ei ylitä ympäristön asuinrakennuksilla ja taajamassa tai sen läheisyydessä sijaitsevilla lomarakennuksilla keskiäänitasoa 55 dB(A), kun selvityksessä esitetyt meluntorjuntatoimenpiteet toteutetaan. Lisäksi keskiäänitaso on alle 45 dB(A) taajama-alueen ulkopuolella Orottulantien alueen lomarakennuksilla, kun riittävästä murskauslaitoksen melusuojauksesta eteläsuuntaan huolehditaan. Laskennan perusteella melutaso ympäristössä on suurin kiinteistön 529-106-4-1 louhinnan aikana ja kiinteistön 529-106-4-4 louhinnan alussa ja pienenee toiminnan edetessä, kun murskauslaitos voidaan sijoittaa paremmin louhintarintauksen ja varastokasojen suojaan.

 

Toiminnan merkittävin melulähde on murskauslaitos. Poraus alueella tapahtuu ns. meluvaimennettua poraa käyttäen, mikä aiheuttaa tavanomaiseen poraan verrattuna vähemmän ympäristömelua.

 

Murskaus ja rikotus tulee sijoittaa siten, että laitos toimii louhintarintauksen läheisyydessä toiminnan kaikissa vaiheissa, jolloin lähimmille asuinrakennuksille aiheutuva melutaso länsisuunnassa on mahdollisimman pieni. Mikäli kiinteistöjen louhinta etenee koko rintauksen leveydellä kohti länttä, ei louhoksen pohjois- ja eteläreunoihin jää korkeita maastonmuotoja estämään melun leviämistä. Murskauslaitoksesta aiheutuvan melun leviämistä tulee estää sijoittamalla laitoksen pohjois- ja eteläpuolille laitoksen läheisyyteen esim. murskeen varastokasa tai muu vastaava melueste, jotta melu ei pääse leviämään esteittä pohjoiseen ja etelään. Melulaskennassa murskauslaitoksen pohjoispuolelle on sijoitettu 6 m korkea varastokasa ja eteläpuolelle 7 m korkea varastokasa. Varastokasa/melueste tulee sijoittaa mahdollisimman lähelle murskauslaitosta, enimmillään muutaman kymmenen metrin etäisyydelle. Jos murskauslaitos on jossain louhinnan vaiheessa sijoitettu siten, että laitoksen pohjois- ja/tai eteläpuolella on yli 6 m korkea kallioseinämä laitoksen välittömässä läheisyydessä, erillistä meluestettä ei ko. suuntaan tarvita.

 

Alueella voidaan yöaikaan lastata mursketta ja ajaa murskekuljetuksia klo 6-7 välisenä aikana. Muuta yöaikaista toimintaa ei ole. Toiminnasta ei siten aiheudu oleellista yöaikaista melua ja toimintatunnin melutaso ei ylitä asuin- ja lomarakennuksilla yöajalle annettua raja-arvoa.

 

Kiviainestoiminnassa iskumaista melua voi aiheutua kiven murskauksesta, rikotuksesta ja hetkittäin kiviaineksen käsittelystä. Toiminnasta ei laitteiden oikein toimiessa aiheudu kapeakaistaista melua. Valtioneuvoston päätöksessä 993/1992 on maininta, että jos melu on luonteeltaan iskumaista tai kapeakaistaista, mittaus- tai laskentatulokseen lisätään 5 dB ennen sen vertaamista edellä mainittuihin ohjearvoihin. Korjaus tehdään, koska iskumainen ja kapeakaistainen melu koetaan yleensä tavanomaista tasaista melua häiritsevämmäksi. Kivenmurskauksesta ja rikotuksesta aiheutuva melu on iskumaista laitteiden läheisyydessä, mutta iskumaisuus vähenee etäisyyden kasvaessa. Lisäksi ympäristössä havaittava melun iskumaisuus vähenee, kun iskumaista melua aiheuttava työ tehdään louhoksen pohjatasolla louhintarintauksen suojassa tai esimerkiksi varastokasan takana. Kohteessa murskaus ja rikotus tapahtuvat louhoksen pohjatasolla asuinrakennuksilta katsottuna louhintarintauksen tai varastokasan takana tai asuinrakennukset sijaitsevat riittävän suojaetäisyyden päässä toiminnoista. Näin ollen voidaan arvioida, ettei ympäristön melulle herkkiin kohteisiin aiheudu iskumaista melua. Laskentatuloksiin ei tämän vuoksi ole tehty melun iskumaisuudesta johtuvaa korjausta.

 

Tärinä

 

Tärinää syntyy maisematyöluvan mukaisesta kallion louhinnasta. Muutos myönnettyyn ympäristölupaan verrattuna on se, että toiminta-alueen laajentuessa kalliota louhitaan myös kiinteistön 529-106-4-1 lounaisosasta.

 

Päästöt maaperään, pohjaveteen ja pintaveteen

 

Maaperän, pohjaveden ja pintaveden suojaamiseksi tehtäviin toimiin ei tehdä muutoksia voimassa olevaan ympäristölupaan verrattuna. Myöskään polttoaineen tai muiden öljytuotteiden varastointiin ei tehdä muutoksia. Alueella säilytetään edelleen öljynimeytysmateriaalia.

 

Hulevesien syntymisessä tai johtamisessa ei tapahdu merkittäviä muutoksia. Kiinteistö 529-106-4-1 oli suunniteltu louhittavaksi joka tapauksessa ennen voimassa olevan ympäristöluvan mukaisen toiminnan aloittamista kiinteistöillä 529-106-4-3 ja 529-106-4-4.

 

Arvio toiminnan vaikutuksista ympäristöön

 

Toiminnan vaikutuksissa ja vaikutusalueessa ei tapahdu oleellisia muutoksia luvan muuttamisen seurauksena.

 

Vaikutukset luontoon ja luonnonsuojeluarvoihin sekä rakennettuun ympäristöön

 

Ympäristöluvan muutoksella ei ole vaikutusta luontoon tai luontoarvoihin, eikä rakennettuun ympäristöön. Ympäristölupa-alueeksi liitettävä alue kiinteistöltä 529-106-4-1 on tällä hetkellä työmaa-alueena, koska alueella on louhittu ja murskattu kiviainesta aiemmin meluilmoituksella.

 

Vaikutukset ilmanlaatuun

 

Ympäristöluvan muutoksella ei ole merkittäviä vaikutuksia toiminnasta aiheutuviin polttoprosessiperäisiin päästöihin (typpi-, rikki- ja hiilidioksidipäästöt) tai pölypäästöihin, eikä muutoksella ole oleellisia tai mitattavia vaikutuksia ilmanlaatuun tai ilmastoon. Toiminnassa noudatetaan voimassa olevassa ympäristöluvassa hiukkaspitoisuudelle annettuja raja-arvoja.

 

Vaikutukset maaperään, pohjaveteen ja pintaveteen

 

Ympäristöluvan muutoksella eikä normaalilla murskaustoiminnalla ole merkittäviä vaikutuksia maaperään ja pohjaveteen. Ympäristölupa-alueen laajennusalue ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella.

 

Polttoaineiden ja muiden ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavien aineiden käsittely tehdään huolellisesti ja noudattaen voimassa olevaa ympäristölupaa.

 

Ympäristöluvan muutoksella ei ole vaikutuksia vesistöön tai sen käyttöön.

 

Arvio toiminnan vaikutuksista yleiseen viihtyvyyteen ja ihmisten terveyteen 

 

Ympäristöluvan muutoksella ei ole vaikutusta ihmisten terveyteen. Toiminta ei myöskään vaikuta merkittävästi yleiseen viihtyvyyteen. Kiinteistöltä 529-106-4-1 louhittava kiviaines lisää koko lupa-aikana murskauspäivien määrää yhteensä noin 50 työpäivällä.

 

Toiminnassa noudatetaan voimassa olevassa ympäristöluvassa toiminnalla annettuja määräyksiä. Toiminta järjestetään siten, ettei voimassa olevassa ympäristöluvassa melulle ja pölylle annetut raja-arvot ylity.

 

Melua ja pölyä seurataan toiminnan aikana.

 

Paras käyttökelpoinen tekniikka ja ympäristön kannalta parhaiden käytäntöjen soveltaminen

 

Toiminnan muutoksella ei ole vaikutusta päästöjen vähentämiseen tähtääviin toimiin. Alueella käytetään tarvittaessa kiviaineksen kastelua, murskauslaitoksen osat koteloidaan ja murskeen putoamiskorkeutta säädellään. Koneet ja laitteet huolletaan säännöllisesti ja ympäristölupa-alueen ajonopeuksia säädellään myös pölyämisen estämiseksi.

 

Murskauspäivien määrä kasvaa koko lupa-aikana yhteensä noin 50 työpäivällä. Murskauslaitos sijoitetaan voimassa olevan ympäristöluvan mukaisesti kiinteistöille 529-106-4-3 ja 529-106-4-4. Lupahakemuksen muutoksen mukaisesti louhetta murskataan myös kiinteistöllä 529-106-4-1.

 

Melun leviämistä ympäristöön estetään sijoittamalla murskeen varastokasoja murskauslaitoksen etelä- ja pohjoispuolelle. Lisäksi murskauslaitos ja rikotin sijoitetaan mahdollisimman lähelle louhittua kallioseinämää louhinnan etenemissuunnassa. Kallion poraamisessa käytetään niin sanottua meluvaimennettua poraa.   

 

Toiminnassa noudatetaan voimassa olevassa luvassa melutasolle annettuja raja-arvoja. Melutasoa seurataan mittauksin.

 

Vaikka työpäivien kokonaismäärä koko luvan voimassaoloaikana kasvaa hieman, louhetta murskataan vain ajoittain, eikä murskaustoiminnasta aiheutuva meluhaitta ole jatkuvaa.

 

Poikkeukselliset tilanteet ja toimet onnettomuuksien ehkäisemiseksi

 

Ympäristöluvan muutoksesta eli ympäristölupa-alueen rajauksen muutoksesta ja murskattavan louheen kokonaismäärän kasvusta ei voimassa olevan luvan mukaiseen toimintaan verrattuna aiheudu riskejä. Alueella ei säilytetä kerrallaan aiempaa enempää öljytuotteita. Toimet vahinkojen estämiseksi vastaavat voimassa olevassa ympäristöluvassa esitettyä.

 

Poikkeustilanteessa koneet ja laitteet pysäytetään ja mahdollinen vika tai häiriö korjataan. Onnettomuuksista tehdään välittömästi ilmoitus Naantalin kaupungin pelastus- ja ympäristöviranomaisille ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. Tarvittaviin toimenpiteisiin ryhdytään välittömästi mahdollisen vahingon aiheuttamien haittojen leviämisen estämiseksi.

 

Maisematyöluvan mukaisessa louhinta- ja räjäytystyössä sekä räjähteiden varastoinnissa noudatetaan niistä annettuja turvallisuusmääräyksiä ja -ohjeita. Räjähdysaineita ei säilytetä ympäristölupa-alueella.

 

Toiminnan vaikutusten tarkkailu

 

Laitoksen toiminnasta pidetään käyttöpäiväkirjaa. Siihen kirjataan päivittäinen työaika, tuotantomäärä, tehdyt tarkastukset, huollot, keskeytykset ja poikkeavat tilanteet. Alueella syntyneistä jätteistä pidetään kirjaa.

 

Syntyvää melua ja pölyä tarkkaillaan jatkuvasti aistinvaraisesti laitoksen toiminnan aikana. Toiminnan alettua ympäristömelua ja hiukkaspitoisuutta mitataan ympäristömelun ja hiukkaspitoisuuden tarkkailusuunnitelman PR5278-TY02 (Promethor Oy, 2.10.2021) mukaisesti. Melumittaukset ja tulosten analysointi tehdään ympäristöministeriön ohjeen 1/1995 "Ympäristömelun mittaaminen" mukaisesti.

 

Ympäristömelua mitataan kuudessa tarkkailupisteessä ja hiukkaspitoisuutta yhden asuinrakennuksen piha-alueella. Ympäristömelun tarkkailupisteet 1-6 sijaitsevat toiminta-alueen pohjois-, kaakkois-, etelä-, lounais-, länsi- ja luoteispuolella ja hiukkaspitoisuuden tarkkailupiste sijaitsee toiminta-alueen länsipuolella.

 

Ympäristömelua mitataan lähtökohtaisesti kolme kertaa ympäristöluvan voimassaoloaikana. Ympäristömelua mitataan ensimmäisen kerran, kun toiminta on käynnistynyt ja vakiintunut normaaliksi kiinteistöllä 529-106-4-1. Toisen ja kolmannen kerran melua mitataan, kun toiminta on edennyt ensin kiinteistölle 529-106-4-4 ja sen jälkeen kiinteistölle 529-106-4-3. Tarkkailumittaukset pyritään tekemään siten, että alueen kaikki toiminnot eli kallion poraaminen, louheen iskuvasarointi ja louheen murskaus ovat käynnissä samaan aikaan. Koska toiminnot eivät välttämättä ole käynnissä samanaikaisesti, melua mitataan ensisijaisesti alueen eniten melua aiheuttavan toiminnon eli murskauksen ollessa käynnissä. Tarkkailupisteessä 3 melua mitataan murskauksen lisäksi tarvittaessa erillisellä mittauskerralla myös porauksen ollessa käynnissä.

 

Jos ympäristössä tehtyjen mittaustulosten perusteella havaitaan, että toiminnot aiheuttavat keskiäänitason raja-arvojen ylityksiä, parannetaan melusuojauksia. Melumittaukset uusitaan lähtökohtaisesti viikon sisällä tarpeelliseksi katsottujen täydentävien meluntorjuntatoimenpiteiden valmistuttua.

 

Toiminnan käynnissä oleminen ympäristössä tehtävien mittausten aikana varmistetaan kuulohavainnoin ja eniten melua aiheuttavan toiminnan eli murskauslaitoksen läheisyyteen jätetyn äänitasomittarin avulla. Mittausaikaan vaikuttavat lähinnä melun luonne (äänenvoimakkuuden vaihtelu ja äänen laatu) sekä mahdolliset häiriömelulähteet. Mittausjakson pituus on arviolta 10.30 minuuttia per mittauspiste.

 

Hiukkaspitoisuutta (PM10) mitataan jatkuvatoimisella pölymittauslaitteistolla. Jatkuvatoiminen mittauslaitteisto tallentaa asetetun aikavälin mukaisesti (esim. 10 min) edellisen jakson pitoisuuden muistiin. Tallentuneista tuloksista voidaan laskea mm. vuorokausikeskiarvopitoisuudet sekä vuosikeskiarvoon suuntaa antavasti verrattavissa oleva mittausjakson aikainen keskiarvopitoisuus. Hengitettävien hiukkasten pitoisuutta tarkkaillaan lähtökohtaisesti kerran ympäristöluvan mukaisen toiminnan ollessa käynnissä. Pitoisuutta mitataan kivenmurskaustoiminnan vakiinnuttua. Mittaus pyritään tekemään ensimmäisen toimintavuoden kevään-kesän aikana, jolloin ilmakosteuden voidaan arvioida pienimmillään ja pölyämisen siten mahdollisesti suurimmillaan. Mittausjakson pituus on vähintään 30 ja enintään 60 vuorokautta. Mittausjakson pituus ja ajankohta pyritään järjestämään siten, että kivenmurskaus olisi mittausjakson aikana mahdollisimman pitkään käynnissä. Jos mittaustulosten perusteella todetaan, että toiminnoista aiheutuvat hengitettävien hiukkasten pitoisuudet mittauspisteessä ovat suurempia kuin sallitut pitoisuudet, pyritään selvittämään ylitysten aiheuttaja. Kyseiseen toimintaan tehdään muutoksia, joilla pölyäminen saadaan sallitulle tasolle. Kun toimenpiteet on tehty, mittaus joko aloitetaan mahdollisimman nopeasti uudelleen tai mittausta jatketaan edelleen etukäteen arvioiden vähintään kahden viikon ajan. Mittausjakson kokonaispituuteen vaikuttavat kivenmurskaustoiminnan

oleminen käynnissä sekä sääolosuhteet.

 

Kirjanpidossa ja raportoinnissa noudatetaan voimassa olevan ympäristöluvan määräyksiä.

 

Hakijan esitykset

 

Hakijan esitys ympäristöluvan lupamääräysten muuttamiseksi

 

Luvan hakija ehdottaa muutoksia voimassa olevan ympäristöluvan määräyksiin 1, 3 ja 12. Muutokset on tekstissä tummennettuna.

 

Käsiteltävät materiaalit ja niiden määrä

 

1. Alueen maarakentamisen yhteydessä saa murskata kiviaineksia yhteensä 550 000 tonnia. Ainoastaan kiinteistöltä syntyvää kiviainesta saa murskata.

 

Ehdotus muutokseksi:

 

1. Alueen maarakentamisen yhteydessä saa murskata kiviaineksia yhteensä 635 000 tonnia. Ainoastaan kiinteistöiltä 529-106-4-1, 529-106-4-3 ja 529-106-4-4 syntyvää kiviainesta saa murskata.

 

Melu

 

3. Laitoksen toiminnoista yhdessä muiden alueen toimijoiden kanssa aiheutuva melu ei saa ylittää lähimmissä melulle altistuvissa kohteissa päivällä (klo 7.00-22.00) ekvivalenttimelutasoa 55 dB (LAeq) eikä yöllä (klo 22.00-7.00) ekvivalenttitasoa 50 dB (LAeq). Taajaman ulkopuolella olevilla loma-asumiseen käytettävillä alueilla, virkistysalueilla ja luonnonsuojelualueilla melutaso ei saa ylittää päiväohjearvoa 45 dB eikä yöohjearvoa 40 dB. 

 

Mikäli melu on luonteeltaan iskumaista tai kapeakaistaista, mittaustulokseen lisätään 5 dB ennen sen vertaamista sallittuun melutasoon.   

 

Toiminnassa tulee huolehtia riittävästä meluntorjunnasta. Kiviaineksen louhinta- ja murskaustoiminnasta aiheutuvan melun leviämistä on torjuttava 8.3.2021 päivätyssä ympäristömeluselvityksessä PR5278-Y04 ja lupahakemuksessa esitetyillä meluntorjuntamenetelmillä, kuten siirtämällä toiminnan aikana murskauslaitosta kalliorintauksen mukana ja sijoittamalla riittävän korkeita varastokasoja meluesteeksi melulähteen välittömään läheisyyteen sekä porauksen osalta meluvaimennetuin poravaunuin. Melua tulee tarvittaessa torjua myös muilla vastaavilla ääniteknisesti parhailla meluntorjuntatoimilla, kuten murskaimen koteloinnein ja kumituksin.

 

Ehdotus muutokseksi:

 

3. Laitoksen toiminnoista yhdessä muiden alueen toimijoiden kanssa aiheutuva melu ei saa ylittää lähimmissä melulle altistuvissa kohteissa päivällä (klo 7.00-22.00) ekvivalenttimelutasoa 55 dB (LAeq) eikä yöllä (klo 22.00-7.00) ekvivalenttitasoa 50 dB (LAeq). Taajaman ulkopuolella olevilla loma-asumiseen käytettävillä alueilla, virkistysalueilla ja luonnonsuojelualueilla melutaso ei saa ylittää päiväohjearvoa 45 dB eikä yöohjearvoa 40 dB. 

 

Mikäli melu on luonteeltaan iskumaista tai kapeakaistaista, mittaustulokseen lisätään 5 dB ennen sen vertaamista sallittuun melutasoon.   

 

Toiminnassa tulee huolehtia riittävästä meluntorjunnasta. Kiviaineksen louhinta- ja murskaustoiminnasta aiheutuvan melun leviämistä on torjuttava 1.10.2021 päivätyssä ympäristömeluselvityksessä PR5278-Y05 ja lupahakemuksessa esitetyillä meluntorjuntamenetelmillä, kuten siirtämällä toiminnan aikana murskauslaitosta kalliorintauksen mukana ja sijoittamalla riittävän korkeita varastokasoja meluesteeksi melulähteen välittömään läheisyyteen sekä porauksen osalta meluvaimennetuin poravaunuin. Melua tulee tarvittaessa torjua myös muilla vastaavilla ääniteknisesti parhailla meluntorjuntatoimilla, kuten murskaimen koteloinnein ja kumituksin.

 

Toiminnan tarkkailu

 

12. Laitoksen tarkkailu on toteutettava 22.9.2020 päivätyn ympäristömelun ja hiukkaspitoisuuden tarkkailusuunnitelman PR5278-TY01 mukaisesti tämän päätöksen mukaisilla tiedoilla tarkistettuna. Melutaso tulee lisäksi varmentaa mittauksin Orottulantien loma-asutusalueella toiminnan alkuvaiheessa toiminnan ollessa käynnissä.  

 

Murskaustoiminnasta aiheutuva melu ja pöly on mittautettava ensimmäisen kerran, kun toiminta on käynnistynyt ja sen oikeassa laajuudessa.  

 

Melu- ja pölytasojen mittaustulokset on toimitettava viikon ja mittausraportti kuukauden sisällä mittausten suorittamisesta tiedoksi Naantalin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. Mikäli mittauksissa todetaan, että sallittu melutaso tai ilmanlaadun raja-arvo ylittyy, tulee luvanhaltijan ryhtyä välittömiin toimenpiteisiin haitan poistamiseksi ja raportoida tehdyistä toimenpiteistä ympäristönsuojeluviranomaiselle. Mittaukset tulee uusia viikon sisällä tehtyjen toimenpiteiden jälkeen.

 

Ehdotus muutokseksi:

 

12. Laitoksen tarkkailu on toteutettava 2.10.2021 päivätyn ympäristömelun ja hiukkaspitoisuuden tarkkailusuunnitelman PR5278-TY02 mukaisesti.

 

Murskaustoiminnasta aiheutuva melu ja pöly on mittautettava ensimmäisen kerran, kun toiminta on käynnistynyt ja sen oikeassa laajuudessa.  

 

Melu- ja pölytasojen mittaustulokset on toimitettava viikon ja mittausraportti kuukauden sisällä mittausten suorittamisesta tiedoksi Naantalin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. Mikäli mittauksissa todetaan, että sallittu melutaso tai ilmanlaadun raja-arvo ylittyy, tulee luvanhaltijan ryhtyä välittömiin toimenpiteisiin haitan poistamiseksi ja raportoida tehdyistä toimenpiteistä ympäristönsuojeluviranomaiselle. Mittaukset tulee uusia viikon sisällä tehtyjen toimenpiteiden jälkeen.

 

Toiminnan aloittamista koskeva pyyntö

 

Hakija hakee lupaa aloittaa toiminta eli louhinta ja kivenmurskaus muutetulla ympäristölupa-alueella mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta. Toiminta on tarpeen aloittaa alueen suunnitellun louhintajärjestyksen toteutumiseksi. Alueen louhinta ja louheen murskaus on aloitettu jo aiemmin tehdyllä ilmoituksella melua ja tärinää aiheuttavasta tilapäisestä toiminnasta.

 

Hakija on esittänyt, että luvan myöntämisen ja toiminnan sijoittamisen edellytykset täyttyvät muutoksesta huolimatta. Toiminta alueella järjestetään siten, ettei toiminnasta edelleenkään aiheudu terveyshaittaa, haittaa luonnolle ja sen toiminnoille, luonnonvarojen käyttämisen vaikeutumista tai ympäristön yleisen viihtyvyyden, kulttuuriarvojen tai virkistyskäyttöön soveltuvuuden vähentymistä eikä vedenhankinnan vaikeutumista.Ympäristölupa-alueella ei ole suojeltavia luonto- tai kulttuurikohteita. Toiminnasta ei aiheudu naapurustolle kohtuutonta rasitusta, koska toiminta järjestetään lupahakemuksen mukaisesti.

 

Hakijan ympäristöluvan mukainen toiminta ei tee muutoksenhakua hyödyttömäksi ja ympäristöluvan mukainen toiminta ei estä ympäristön saattamista ennalleen. Alueella on jo maisematyölupa, jolla alue voidaan joka tapauksessa louhia.

 

Esitys vakuudeksi

 

Mikäli toiminta voidaan aloittaa ennen lupapäätöksen lainvoimaisuutta, hakija on valmis asettamaan tarvittavan vakuuden ympäristön saattamiseksi ennalleen lupapäätöksen kumoamisen tai lupamääräysten muuttamisen varalta. Hakija ehdottaa vakuudeksi 2 000 euroa. Koska alueella on jo lainvoimainen ympäristölupa, hakijan mielestä esitetty vakuussumma kattaa hyvin alueen siivoamisen ympäristöluvan mukaisen toiminnan rakenteista ja laitteista. Louhinta tehdään maisematyöluvalla, joten siihen liittyvää louhintaa ei tarvitse kattaa ympäristönsuojelulain mukaisella vakuudella.

 

Asian käsittely

 

Tiedottaminen

 

Hakemuksesta on ympäristönsuojelulain 44 §:n mukaisesti tiedotettu kuuluttamalla siitä 23.11.2021-31.12.2021 Naantalin kaupungin internetsivuilla. Kuulutus on julkaistu Rannikkoseutu-lehdessä 26.11.2021. Hakemusta koskevat asiakirjat ovat olleet nähtävillä Naantalin kaupungin internetsivuilla sekä kaupungintalon palvelupisteessä sen aukioloaikana kuulutusajan. Hakemuksesta on lisäksi erikseen annettu tieto niille asianosaisille, joita asia erityisesti koskee.

 

Lausunnot

 

Hakemuksesta on ympäristönsuojelulain 42 §:n mukaisesti pyydetty lausunto Naantalin kaupungin terveydensuojeluviranomaiselta.

 

Naantalin kaupungin terveydensuojeluviranomainen (14.12.2021) on antanut seuraavan lausunnon:

 

JJ Kiinteistökehitys Oy:n ympäristöluvan muutokselle ei ole terveydensuojelullista estettä, kun noudatetaan kivenlouhimojen ja - murskaamojen ympäristönsuojelusta asetettuja vaatimuksia (VnA 800/2010) sekä voimassa olevan ympäristöluvan määräyksiä.

 

Muistutukset ja mielipiteet

 

Muistutuksia ja mielipiteitä ei jätetty määräaikaan mennessä.

 

Vastine

 

Hakijalle on varattu mahdollisuus vastineenantoon annetun lausunnon johdosta. JJ Kiinteistökehitys Oy on ilmoittanut 4.1.2022, ettei sillä ole luvan hakijana tarvetta antaa lausunnosta vastinetta.

 

Neuvottelut ja tarkastuskäynnit

 

Kiinteistöllä on suoritettu tarkastus ja hakemuksesta käyty neuvottelu 13.1.2022. Muistio on liitetty muutoslupahakemusasiakirjoihin.  Tarkastuksessa esiin tulleita tarkennuksia on huomioitu toiminnan kuvausosassa.

 

Ympäristölupa-alueen sijaintikartta on liitteenä.

 

Liite A4, YMPRA 26.1.2022

 

Päätösehdotus Ympäristö- ja rakennuslautakunnan ratkaisu

 

Naantalin kaupungin ympäristö- ja rakennuslautakunta myöntää JJ Kiinteistökehitys Oy:lle ympäristöluvan hakemuksen mukaiselle toiminnan muutokselle. Voimassa olevan Naantalin ympäristö- ja rakennuslautakunnan 17.3.2021 § 21 myöntämän ympäristölupapäätöksen lupamääräyksiä 1, 3 ja 12 muutetaan (muutokset kursiivilla, poistetut kohdat hakasulkeissa). Toimintaa on harjoitettava hakemuksessa esitetyllä tavalla jäljempänä esitettyjen lupamääräysten mukaisesti. Muilta osin Naantalin ympäristö- rakennuslautakunnan myöntämää ympäristölupapäätöstä 17.3.2021 § 21 on edelleen noudatettava.

 

Lupamääräykset

 

Käsiteltävät materiaalit ja niiden määrä

 

1. Alueen maarakentamisen yhteydessä saa murskata kiviaineksia yhteensä 635 000 tonnia. Ainoastaan kiinteistöiltä 529-106-4-1, 529-106-4-3 ja 529-106-4-4 syntyvää kiviainesta saa murskata.

 

Melu

 

3. Laitoksen toiminnoista yhdessä muiden alueen toimijoiden kanssa aiheutuva melu ei saa ylittää lähimmissä melulle altistuvissa kohteissa päivällä (klo 7.00-22.00) ekvivalenttimelutasoa 55 dB (LAeq) eikä yöllä (klo 22.00-7.00) ekvivalenttitasoa 50 dB (LAeq). Taajaman ulkopuolella olevilla loma-asumiseen käytettävillä alueilla, virkistysalueilla ja luonnonsuojelualueilla melutaso ei saa ylittää päiväohjearvoa 45 dB eikä yöohjearvoa 40 dB. 

 

Mikäli melu on luonteeltaan iskumaista tai kapeakaistaista, mittaustulokseen lisätään 5 dB ennen sen vertaamista sallittuun melutasoon. 

 

Toiminnassa tulee huolehtia riittävästä meluntorjunnasta. Kiviaineksen louhinta- ja murskaustoiminnasta aiheutuvan melun leviämistä on torjuttava 1.10.2021 päivätyssä ympäristömeluselvityksessä PR5278-Y05 ja lupahakemuksessa esitetyillä meluntorjuntamenetelmillä, kuten siirtämällä toiminnan aikana murskauslaitosta kalliorintauksen mukana ja sijoittamalla riittävän korkeita varastokasoja meluesteeksi melulähteen välittömään läheisyyteen sekä porauksen osalta meluvaimennetuin poravaunuin. Melua tulee tarvittaessa torjua myös muilla vastaavilla ääniteknisesti parhailla meluntorjuntatoimilla, kuten murskaimen koteloinnein ja kumituksin.

 

Murskainta ei tule sijoittaa 400 metriä lähemmäs Viialan päiväkotia.

 

Toiminnan tarkkailu

 

12. Laitoksen tarkkailu on toteutettava 2.10.2021 päivätyn ympäristömelun ja hiukkaspitoisuuden tarkkailusuunnitelman PR5278-TY02 mukaisesti tämän päätöksen mukaisilla tiedoilla tarkistettuna. [Melutaso tulee lisäksi varmentaa mittauksin Orottulantien loma-asutusalueella toiminnan alkuvaiheessa toiminnan ollessa käynnissä.]

 

Murskaustoiminnasta aiheutuva melu ja pöly on mittautettava ensimmäisen kerran, kun toiminta on käynnistynyt ja sen oikeassa laajuudessa.

 

Melu- ja pölytasojen mittaustulokset on toimitettava viikon ja mittausraportti kuukauden sisällä mittausten suorittamisesta tiedoksi Naantalin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. Mikäli mittauksissa todetaan, että sallittu melutaso tai ilmanlaadun raja-arvo ylittyy, tulee luvanhaltijan ryhtyä välittömiin toimenpiteisiin haitan poistamiseksi ja raportoida tehdyistä toimenpiteistä ympäristönsuojeluviranomaiselle. Mittaukset tulee uusia viikon sisällä tehtyjen toimenpiteiden jälkeen.

 

Päätöksen täytäntöönpano

 

Lainvoimaisuus

 

Päätös on lainvoimainen valitusajan päätyttyä, jos päätökseen ei haeta muutosta valittamalla (Ympäristönsuojelulaki 198 §).

 

Toiminnan aloittaminen muutoksenhausta huolimatta YSL 199 §

 

Luvan saaja voi aloittaa hakemuksen mukaisen toiminnan tämän lupapäätöksen mukaisia lupamääräyksiä noudattaen muutoksenhausta huolimatta (Ympäristönsuojelulaki 199 §).

 

Luvan saajan on ennen toiminnan aloittamista asetettava 2 000 euron suuruinen vakuus ympäristöluvan valvontaviranomaisen hyväksi ympäristön saattamiseksi ennalleen lupapäätöksen kumoamisen tai lupamääräysten muuttamisen varalle. Vakuus voidaan asettaa pankkitalletuksena, pankkitakauksena tai takausvakuutuksena. Vakuuden antajan on oltava luotto-, vakuutus- tai muu ammattimainen rahoituslaitos, jolla on kotipaikka Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa.

 

Muutoksenhakutuomioistuin voi kieltää päätöksen täytäntöönpanon (Ympäristönsuojelulaki 201 §).

 

Perustelut

 

Ratkaisun perustelut

 

Hakemus koskee olemassa olevan toiminnan olennaista muuttamista. Muutoksen myötä ympäristölupa-alue laajenee ja murskattavan kiviaineksen määrä kasvaa. Tämän ja 17.3.2021 § 21 annetun päätöksen mukaisesti harjoitettuna toiminta täyttää ympäristönsuojelulain 49 §:n mukaiset edellytykset luvan myöntämiselle ja ympäristönsuojelulain 11 §:n mukaiset edellytykset sijoituspaikan valinnalle. Toiminta ei ole voimassa olevan asemakaavan vastaista eikä toiminnan sijoittaminen vaikeuta alueen käyttämistä maakuntakaavassa tai osayleiskaavassa varattuun tarkoitukseen.

 

Toimittaessa hakemuksessa annettujen tietojen ja tämän päätöksen sekä Naantalin ympäristö- ja rakennuslautakunnan myöntämän ympäristölupapäätöksen 17.3.2021 § 21 mukaisesti, laitoksen toiminnasta ei voida katsoa nykytietämyksen mukaan aiheutuvan haetun toiminnan muutoksenkaan myötä terveyshaittaa, merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, maaperän tai pohjaveden pilaantumista, erityistä luonnonolosuhteiden huonontumista, vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella eikä eräistä naapuruussuhteista annetussa laissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta.

 

Toiminnan muutoksesta on laadittu melumallinnus, jossa on laskennallisesti määritetty kiviaineksen murskaustoiminnan melutasoja toiminnan eri vaiheissa. Melumallinnuksen mukaan melutason ohjearvojen (VNA 993/1992) mukaiselle päiväajan keskiäänitason 55 dB(A) tai yöajan keskiäänitason 50 dB(A) melualueille ei jää asuin- tai lomarakennuksia, kun toiminnassa tehdään tarvittavat meluntorjuntatoimet. Taajaman ulkopuolinen loma-asutus alueen eteläpuolella edellyttää päiväajan keskiäänitasoksi 45 dB(A), mihin päästään, kun murskauslaitoksen eteläpuolella on riittävän korkea melusuojaus.

 

Toiminnan aloittamisen mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta ei katsota tekevän muutoksenhakua hyödyttömäksi. Luvanhakija on esittänyt perustelut päätöksen täytäntöönpanolle. Hakemuksen mukaisesti alueen esirakentaminen mukaan lukien sen louhiminen perustuu rakennusvalvontaviranomaisen myöntämään maisematyölupaan. Asetettava vakuus on katsottu riittäväksi mm. laitosalueen siivoamiseen ja toiminnassa syntyneiden jätteiden asianmukaiseen käsittelyyn.

 

Lupamääräysten perustelut

 

Lupamääräys 1

 

Louhintatyö perustuu kiinteistön maarakentamista varten haettuun maisematyölupaan. Murskattavat kiviainesmäärät on päivitetty vastaamaan muuttunutta lupa-aluetta ja sieltä pois louhittavaa kiviainesmäärää ja ovat hakijan esityksen mukaiset.

 

Lupamääräys 3

 

Meluntorjuntaa tulee suorittaa eri menetelmin toiminnasta aiheutuvan meluhaitan minimoimiseksi. Toiminnanharjoittaja on teettänyt ympäristöluvan muutosta koskevan melumallinnuksen, jossa on esitetty ne toimenpiteet, joilla toiminta täyttää ympäristöluvassa melutasolle asetetut lupaehdot toiminta-alueen laajentumisesta huolimatta. Murskaimen sijoittelulle on annettu niin kutsutun MURAUS-asetuksen (800/2010) 3 §:n mukainen etäisyysvaatimus Viialan päiväkodin suhteen.

 

Lupamääräys 12

 

Ympäristönsuojelulain 62 §:n mukaan ympäristöluvassa on annettava tarpeelliset määräykset päästöjen ja toiminnan tarkkailusta sekä toiminnan vaikutusten tarkkailusta.

 

Määräys melu- ja pölymittauksista on annettu valvonnallisista syistä, jotta voidaan varmistua melun- ja pölyntorjuntatoimien riittävyydestä. Tarkkailusuunnitelmaa on täydennetty ympäristölupapäätöksen 17.3.2021 § 21 mukaisesti Orottulantien alueen mittauspisteellä, joten tätä koskeva lause on poistettu määräyksestä.

 

Vastaus lausunnossa esitettyihin yksilöityihin vaatimuksiin

 

Lupaharkinnassa on otettu huomioon valtioneuvoston asetus kivenlouhimojen ja -murskaamojen ympäristönsuojelusta (VnA 800/2010) ja siinä asetetut vaatimukset.

 

Päätöksen voimassaolo

 

Luvan voimassaolo

 

Ympäristölupapäätöksen 17.3.2021 § 21 mukaista määräaikaa ei muuteta. Tämä päätös on voimassa määräajan 31.12.2026 asti. Toiminnan olennaiseen laajentamiseen tai muuttamiseen on oltava lupa.

 

Lupaa ankaramman asetuksen noudattaminen

 

Jos valtioneuvoston asetuksella annetaan tämän luvan määräystä ankarampia säännöksiä tai luvasta poikkeavia säännöksiä luvan voimassaolosta tai tarkistamisesta, asetusta on luvan estämättä noudatettava (Ympäristönsuojelulaki 70 §).

 

Sovelletut säännökset

 

Ympäristönsuojelulaki (527/2014) 6-8, 10, 11, 12, 14, 15, 20, 27, 29, 34, 42-44, 48, 49, 52, 53, 62, 70, 83, 85, 87, 142, 170, 172, 190, 191, 198, 199, 209 §

Valtioneuvoston asetus ympäristönsuojelusta (713/2014) 2, 8, 11-15, 20 §

Laki eräistä naapuruussuhteista (26/1920) 17 §

Valtioneuvoston asetus kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelusta (800/2010)

Valtioneuvoston päätös melutason ohjearvoista (993/1992)

 

Käsittelymaksu

 

Käsittelymaksu on 1842,50 euroa.

 

Asian käsittelystä peritään maksu, joka määräytyy Naantalin kaupunginhallituksen 30.9.2019 § 299 vahvistaman kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksan 3.1 ja 5.2 §:n mukaisesti.

 

Tiedottaminen

 

Päätös

 

JJ Kiinteistökehitys Oy

Raision kaupungin terveysvalvontajaosto

Varsinais-Suomen Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

 

Päätöksestä tiedottaminen

 

Asianosaiset kuulemislistan mukaisesti

 

Naantalin kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen ilmoittaa päätöksestä julkaisemalla kuulutuksen ja päätöksen Naantalin kaupungin internetsivuilla osoitteessa www.naantali.fi. Päätöksen antamisesta ilmoitetaan lisäksi Rannikkoseutu-lehdessä.

 

Päätöksen antaminen

 

Päätöksen antopäivä on 2.2.2022.

 

Muutoksenhaku

 

Päätökseen saa hakea muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valittamalla. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Muutoksenhakuohje on pöytäkirjan liitteenä.

 

Päätös Ympäristöpäällikön päätösehdotus hyväksyttiin.