Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 22.03.2021/Pykälä 116

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Valtuutettu Mikko Rönnholmin ym. valtuustoaloite mielipidetiedustelun tekemiseksi vanhusten palvelutalon sijaintipaikasta

 

Kaupunginvaltuusto 15.03.2021 § 24    

     

 

Valtuutettu Mikko Rönnholm luki ja jätti valtuuston kokouksessa seuraavan 11 valtuutetun allekirjoittaman aloitekirjelmän:

 

"Tämän aloitteen tekeminen perustuu lkäystävällinen Naantali ohjelmasta Naantalin Työväenyhdistyksen kokouksessa käytyyn keskusteluun sekä naantalilaisilta tulleisiin toiveisiin, joista kotiseutuyhdistyksen kunniapuheenjohtaja Raimo Vahtera kirjoitti Kalevalan päivänä: " Suotavaa olisi, että päätöksenteossa kuultaisiin ikäihmisiä. Naantalilaiset ansaitsevat ikäystävällisen Naantalin ".

 

Ohjelmassa itsessään todetaan: "Rohkeutta on tehdä asioita toisin kuin muut - erottua, olla ennakkoluuloton ja myös edelläkävijä. Rohkeutta on asioiden määrätietoinen toteuttaminen ja loppuunsaattaminen"

 

Ohjelmassa viitataan myös vanhuspalvelulakiin: "Lain tarkoituksena on parantaa iäkkäiden henkilöiden mahdollisuutta saada laadukkaita sosiaali- ja terveyspalveluja yksilöllisten tarpeittensa mukaisesti ja riittävän ajoissa. Lisäksi tarkoituksena on parantaa ikääntyneen väestön

mahdollisuutta osallistua elinoloihinsa vaikuttavien päätösten valmisteluun ja tarvitsemiensa palvelujen kehittämiseen kunnassa."

Aloitteen kysely ehdittäisiin tehdä vielä ennen asian päättämistä, ja nyt voitaisiin vielä säästää postikustannuksissa, kun vastauslomakkeen voisi palauttaa myös kuntavaalien yhteydessä.

 

Näillä perusteilla ehdotamme, että

 

kaikille naantalilaisille yli 70-vuotiaille lähetettäisiin kysely, jossa he voisivat ottaa kantaa palveluasumisyksikön toteuttamispaikasta: Vaihtoehdot olisivat aakkosjärjestyksessä:

A) Keskusta B) Luonnonmaa C} Nuhjala"

  

Päätös Valtuustoaloite merkittiin vastaanotetuksi.

  

 

Kaupunginhallitus 22.03.2021 § 116     

538/00.01.02.03/2021      

 

 

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen sosiaali- ja terveyspalveluille  valmisteltavaksi. Aloitteen vastuuvalmistelijaksi nimetään perusturvajohtaja Iiro Pöyhönen.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

  


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa