Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 10.02.2021/Pykälä 14

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Vesihuoltolaitoksen saatavien poisto

 

Tekninen lautakunta 10.02.2021 § 14     

174/02.06.04/2021      

 

 

Valmistelija Talouspäällikkö Sirpa Romppainen 1.2.2021

 

Kaupunginhallitus, lautakunta tai viranhaltija voi päätöksellään poistaa kirjanpidon saatavatileistä ne saamiset, joita ei perintätoimin ole pystytty perimään tai joiden periminen muista syistä ei ole mahdollista.

 

Saatavan poisto on aina perusteltava. Saatavan poiston tulee tapahtua kolmen vuoden kuluessa laskutusvuoden päättymisestä. Poistetut saatavat siirretään perittäviksi perintätoimiston toimesta, joka ylläpitää niistä luetteloa. Perintätoimisto jatkaa perintää, kunnes saatava joko saadaan tai siitä ja sen perinnästä luovutaan. Poistetuista saatavista myöhemmin mahdollisesti tulevat suoritukset tuloutetaan rahatoimelle.

 

Vapaaehtoinen saatavasta ja sen perinnästä luopuminen on aina käsiteltävä luottamustoimielimessä.

 

Vesihuoltolaitos esittää liitteessä todettujen saatavien poistoa kirjanpidosta. Liite on JulkL 24.1 § 23 perusteella salainen, mutta  kokouksen osallistujien nähtävillä sähköisessä kokoushallinnassa.

 

LIITE C1, TEKLA 10.2.2021 (vain pöytäkunnan jäsenille)

 

Hallintosäännön 26 § kohdan 4 mukaan kukin lautakunta päättää toimialallaan saatavien poistamisesta, kun saatavien määrä on yli 100 euroa.

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää poistaa liitteen mukaiset saatavat.

 

Päätös Teknisen johtajan päätösehdotus hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa