Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 15.12.2021/Pykälä 148



 

Naantalin kaupungin metsäsuunnitelma ja talousmetsien hoitosuunnitelma 2021-2030

 

Tekninen lautakunta 15.12.2021 § 148      

1755/10.03.01.02/2021    

 

 

 

Valmistelija Kaupunginpuutarhuri Simo Saarinen 3.12.2021:

 

Apulaiskaupunginpuutarhuri on teettänyt ja tehnyt Naantalin v.2020 päivitetyn metsäsuunnitelman pohjalta toimenpiteitä, joilla metsäsuunnitelman sisältö ja tavoitteet ovat tarkentuneet.

 

Talousmetsien alueelliset metsäsuunnitelmat on teetätetty metsänhoitoyhdistys Lounametsällä. Laadituissa metsäsuunnitelmissa on kuvattu suositellut hakkuumahdollisuudet ja hoitotarpeet lähivuosina. Metsäsuunnitelmien perusteella hakkuutuloa olisi mahdollista saavuttaa noin 20 000 €/vuosi. Talousmetsien euromääräistä tuottoa on mahdollista lisätä ympäristötuilla liittymällä valtion METSO-ohjelmaan (Etelä-Suomen monimuotoisuuden toimintaohjelma 2014-2025).

 

Suunnitelmat on teknisen lautakunnan kokouksessa tutustuttavana.

 

Oheismateriaali:

-          Hoitoluokkien muutostaulukko

-          Talousmetsäkartoitus

-          Naantalin metsäsuunnitelmat tiloilta Virpi, Ladvo, Itätalo, Keskitalo

-          Naantalin metsäsuunnitelmat Merimasku

 

Liitteenä metsäsuunnitelma 2021 - 2030

 

Liite A8, TEKLA 15.12.2021

 

Omana työnä tehtyjä toimenpiteitä ovat metsäalueiden kartoitukset ja C-luokan puistometsien uudelleen luokitukset M-luokkaan. Metsityskelpoiset joutomaat on pääosin kartoitettu.

 

Vuoden 2022 aikana jatketaan talousmetsien alueellisten metsäsuunnitelmien teettämistä, joutomaiden kartoituksia sekä niiden metsitystä. Lisäksi määritetään metsäluokkien hiilinielu- ja varastoarvot.

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta merkitsee tiedoksi Naantalin kaupungin metsäsuunnitelma ja talousmetsien hoitosuunnitelma 2021-2030 sekä päättää talousmetsien hakkuutuottotavoitteeksi noin 20 000 €/vuosi ja valtuuttaa viheryksikön aloittamaan selvityksen valtion METSO-ohjelmaan liittymiseksi.

 

Kokouskäsittely  Keskustelun aikana Eero Latvala esitti, että metsäsuunnitelma ja hoitosuunnitelma viedään ympäristö- ja rakennuslautakuntaan lausunnolle. Latvalan esitys raukesi kannattamattomana.

 

Päätös Teknisen johtajan päätösehdotus hyväksyttiin.